Raitiotien rakentajille työmaatukikohtia

Raitiotieallianssi valmistelee raitiotien rakentamista perustamalla työmaatukikohtia tulevan raitiotien varrelle keskustasta Hervantaan ja Kalevaan. Ensimmäiset tukikohdat pystytetään paikoilleen helmi- ja maaliskuussa.

Työmaatukikohdat ovat perinteisiä peltiverhoiltuja työmaakoppeja ympäröivine varastoalueineen ja niissä sijaitsevat rakentajien sosiaalitilat, työmaatoimistot ja varastoja. Työmaatukikohdat ovat paikoillaan niin kauan kuin kullakin alueella rakennetaan.

Helmikuussa perustettavat tukikohdat

  • Vellamonkatu 1
    • noin 12 työmaakoppia, jotka sijoitetaan kahteen kerrokseen
    • arviolta vuoden 2020 loppuun asti
  • Itsenäisyydenkatu 27 / Kalevanpuistotie 26
    • noin kuusi koppia, jotka sijoitetaan kahteen kerrokseen
    • arviolta vuoden 2019 loppuun asti
  • Tekunkatu 2
    • alueelle tulee lähinnä varastotoimintoja
  • Vuohenoja, Hervannan valtaväylä 72
    • noin neljä koppia
    • arviolta vuoden 2018 loppuun asti
    • työmaakopit tuodaan paikalleen viikoilla 6-7
  • Suutalankatu
    • aluksi noin yhdeksän koppia yhdessä kerroksessa
    • laajenee vuoden 2017 lopussa noin 12 koppiin, joista osa sijoitetaan kahteen kerrokseen
    • käytössä arviolta vuoden 2021 loppuun asti
    • työmaakopit tuodaan paikalleen viikoilla 8-9
  • Insinöörinkatu 3-5
    • noin kymmenen koppia, jotka sijoitetaan kahteen kerrokseen
    • arviolta vuoden 2021 loppuun asti
    • alueella kaadetaan puita ennen työmaakoppien tuontia paikalle
  • Hervannan varikko, Hervannantie 20
    • aluksi neljä koppia ja varikon töiden jatkuessa kuusi koppia lisää
    • arviolta vuoden 2019 loppuun asti

Maaliskuussa perustettavat tukikohdat

  • Pyynikintori 7
    • aluksi kuusi koppia, jotka sijoitetaan kahteen kerrokseen. Myöhemmin kuusi koppia lisää, jotka sijoitetaan myös kahteen kerrokseen
    • arviolta vuoden 2021 loppuun asti
    • tukikohdan alueelta poistuu käytöstä parkkiruutuja
  • Tekunkatu 5
    • noin neljä koppia
    • arviolta vuoden 2018 loppuun asti
  • Sotilaankatu / Muotialantie
    • noin neljä koppia
    • arviolta vuoden 2018 loppuun asti
    • työmaakopit tuodaan alueelle maaliskuun alkupuolella
Vuohenojan työmaatukikohta
Vuohenojan työmaatukikohta