Raitiotien rakentaminen etenee Pirkankadulla – bussipysäkki uuteen paikkaan ja muutoksia kulkureitteihin

Raitiotien rakentamistyöt Pirkankadulla jatkuvat siten, että viikosta 23 alkaen alueella tehdään uusia liikennejärjestelyjä. Työalue kadun pohjoispuolella siirtyy kesäkuun alkupuolella Pyynikintorilta idemmäs kohti Mariankadun liittymää. Töiden vuoksi nykyinen bussipysäkki Pyynikintorilla jää pois käytöstä. Käyttöön tulee uusi bussipysäkki, joka sijaitsee noin 100 metriä nykyistä lännempänä.

Raitiotien rakentamisen aikana Pirkankatu on edelleen liikennöitävissä kahteen suuntaan, mutta kaistoja kavennetaan työmaan kohdalla. Jalankulkijoille ja pyöräilijöille järjestetään kadun pohjoispuolelle uudet kiertoreitit.

Pirkankadun pohjoispuolella jatketaan johtosiirtoja ja kadunrakennustöitä välillä Sotkankatu–Mariankatu. Tämä työvaihe kestää arviolta noin kuukauden, jonka jälkeen työskennellään Mariankadun liittymäalueella.

Jalankulku-ja pyöräilyreitit Pirkankadulla