Raitiotien rakentamisesta uusia liikennejärjestelyjä Sammonkadulla ja Teiskontiellä

Raitiotien rakentaminen Sammonkadulla etenee ja tuo uusia liikennejärjestelyjä Sarvijaakonkadun risteykseen viikon 25 aikana. Myös Teiskontien länsipäässä tulee liikenne-ja pysäköintimuutoksia. Sarvijaakonkadun risteysalueella tehdään vesijohto- ja hulevesiputkien siirtotöitä. Teiskontiellä tehdään vesijohtolinjaa kadun alle.

Sarvijaakonkadun risteyksen liikennejärjestelyt muuttavat ajolinjoja

Sarvijaakonkadun risteyksessä oleva johtosiirtotyömaa siirtyy risteyksen länsipuolelle, jonka vuoksi Sarvijaakonkadun ja Sammonkadun risteyksen länsipuolella oleva suojatie poistuu käytöstä. Nyt suljettuna oleva itäpuolen suojatie otetaan jälleen käyttöön.

Työt muuttavat liikennejärjestelyjä työmaan kohdalla. Sammonkatu on liikennöitävissä kahteen suuntaan, ja bussiliikenne töiden aikana pyritään hoitamaan normaalisti. Sammonkadun ja Sarvijaakonkadun risteyksessä kadun eteläpuolen jalkakäytävä kiertää työmaan eteläpuolelta. Idän suuntaan ajettaessa ajorata kulkee työmaan ohi pohjoispuolelta yhdellä kaistalla ja risteyksen jälkeen jälleen kahdella.

Sammonkadulta Sarvijaakonkadulle kääntyminen on molemmista suunnista kielletty. Sarvijaakonkadulta pääsee kääntymään oikealle Sammonkadulle idän suuntaan, mutta kääntyminen vasemmalle keskustan suuntaan on kielletty. Lisäksi Sarvijaakonkadulta pääsee ajamaan suoraan Lemminkäisenkadulle.

Bussipysäkki alueella siirretään takaisin alkuperäiselle paikalleen, Sammonkatu 56:n kohdalle.

Liikennevalot Sarvijaakonkadun ja Sammonkadun risteyksessä ovat töiden ajan pois käytöstä. Työmaan vaikutusalueella ajoneuvoliikenteen enimmäisnopeus on 30 kilometriä tunnissa.

Teiskontielle liikenne-ja pysäköintimuutoksia

Teiskontien länsipäässä Raitiotieallianssi tekee vesijohtolinjaa kadun alle viikosta 25 alkaen. Töiden vuoksi liikenne keskikaistalta siirtyy talouskaistalle. Myös pysäköintipaikat Teiskontien pohjoispuolella Petsamonkadulta länteen ovat töiden ajan pois käytöstä. Teiskontien eteläpuolella pysäköintipaikat Sammonaukion ja Liisankadun väliseltä alueelta ovat samoin pois käytöstä.

Liikennejärjestelyt ja pysäköintimuutokset kestävät arviolta noin kaksi viikkoa. Jalankulkijat ja pyöräilijät ohjataan työalueen ohi opastein.

 

Jalankulku-ja pyöräilyreitit Sarvijaakonkadun ja Sammonkadun risteyksessä