Raitiotien rakentamisesta uusia liikennejärjestelyjä Sammonkadun liittymiin

Raitiotien rakentaminen tuo uusia liikennejärjestelyjä Sammonkadun ja Sarvijaakonkadun risteykseen sekä Kaalamonaukion ja Sammonkadun välille viikosta 36 alkaen.

Sammonkadun ja Sarvijaakonkadun liittymä suljettu

Sammonkadun ja Sarvijaakonkadun risteysalueella tehdään vesijohtoputkien liitostöitä sekä katupintoja. Työt kestävät arviolta noin viisi viikkoa. Kadun etelän puoleisen talouskaistan katurakentamista jatketaan tämän jälkeen sekä itään että länteen.

Töiden vuoksi Sarvijaakonkadun ja Sammonkadun risteyksen länsipuolella oleva suojatie poistuu käytöstä tarvittaessa töiden mukaan. Katurakentamisen aikana jalankulkua joudutaan ajoittain siirtämään, ja kadun pintoja pidetään osittain murskeella. Risteyksen liikennevalot ovat töiden aikana pois käytöstä.

Työt muuttavat liikennejärjestelyjä työmaan kohdalla. Sammonkatu on liikennöitävissä kahteen suuntaan, ja bussiliikenne töiden aikana pyritään hoitamaan normaalisti. Sammonkadun ja Sarvijaakonkadun risteyksessä kadun eteläpuolen jalkakäytävä kiertää työmaan eteläpuolelta. Idän suuntaan ajettaessa ajorata kulkee työmaan ohi pohjoispuolelta yhdellä kaistalla.

Sarvijaakonkadulta Sammonkadulle kulku on kokonaan estetty. Lännen suunnasta ajoreitti Sarvijaakonkadulle on Sammonkatu–Tursonkatu–Takojankatu–Sarvijaakonkatu ja idän suunnasta Sammon valtatie–Sarvijaakonkatu

Liikennevalot Sarvijaakonkadun ja Sammonkadun risteyksessä ovat töiden ajan pois käytöstä.

Kulkumuutoksia Sammonkadulta Kaalamonaukiolle

Raitiotieallianssi tekee Kalevassa myös jätevesilinjojen putkisiirtoja, joiden vuoksi kulkureitteihin Kaalamonaukion ja Sammonkadun välillä tulee muutoksia viikolla 36. Työt kestävät
arviolta noin seitsemän viikkoa.

Suojatiet Kaalamonaukion ja Sammonkadun liittymän molemmin puolin suljetaan töiden edetessä. Myös kulku Kaalamonaukiolle Sammonkadun suunnalta suljetaan kokonaan.

Kaalamonaukiolle pääsee lännestä päin tultaessa reittiä Kalevan puistotie–Kaskitie–Kaalamonaukio. Idästä päin ajettaessa Sammonkatua pitkin, kuljetaan Sammonkatu–Kaupinkatu–Nyyrikintie–Kalevan puistotie–Kaskitie–Kaalamonaukio.

Poistuttaessa Kaalamonaukiolta, kulkevat reitit länteen ja itään Kaskitien kautta. Itään päin lähdettäessä Kaskitie–Kaupinkatu–Sammonkatu. Länteen kuljetaan Kaskitie–Kaupinkatu–Nyyrikintie–Kalevanpuistotie.

Työmaiden vaikutusalueella ajoneuvoliikenteen enimmäisnopeus on 30 kilometriä tunnissa.

Sammonkatu 56:n bussipysäkki siirtyy 31.8.

Pysäkki Sammonkatu 56 (4514) siirtyy noin 150 m alkuperäiseltä paikaltaan itään, Sammonkatu 60 kohdalle perjantaina 31.8.2017. Pysäkkiä käyttävät linjat 3, 17, 25 ja 37 itään ja Etelä-Hervantaan ajaessaan.

Raitiotien rakennustyömaasta johtuva väliaikainen muutos ei vaikuta pysäkin arvioituihin aikatauluihin.

Jalankulku-ja pyöräilyreitit Sammonkadun ja Sarvijaakonkadun risteyksessä

 

Sammonkatu 56:n pysäkki siirtyy 31.8.