Raitiotieallianssin rakentamistyöt valmistuivat reilusti alle budjetin – Tampereen Ratikan liikennöinti Lentävänniemeen alkaa suunnitellusti 7. tammikuuta
Tampereen Ratikan reitti laajenee tiistaina 7. tammikuuta 2025, kun liikennöinti raitiotien osalla 2B Santalahdesta Lentävänniemeen aloitetaan. Uuden osuuden raitiotietyöt valmistuivat ajallaan ja hankkeen budjetti alittui kustannusennusteen mukaan yli 7,5 miljoonalla eurolla. Ratikan liikennöinti alkoi Tampereella elokuussa 2021 ja Ratikan suosio ja matkustajamäärät ovat jo ylittäneet ennustetut tavoitteet. Lentävänniemen liikennöinnin aloitusta juhlitaan tänään, lauantaina 4. tammikuuta Hiedanrannassa klo 15–19.
Tampere päätti raitiotien rakentamisesta marraskuussa 2016, ja vajaat neljä vuotta kestäneen rakennus- ja käyttöönottovaiheen jälkeen Tampereen Ratikan liikennöinti alkoi ajallaan elokuussa 2021. Sen jälkeen Ratikan reittiä päätettiin laajentaa Pyynikintorilta Lentävänniemeen siten, että rakentaminen toteutettiin kahdessa osassa. Elokuussa 2023 valmistui osuus Pyynikintorilta Santalahteen ja nyt, runsas vuosi myöhemmin, reitti laajenee Santalahdesta Lentävänniemeen. Ensimmäinen vuoro Lentävänniemen Pyhällönpuistoon lähtee siirtoajona Hervannan kampuksen pysäkiltä tiistaina 7. tammikuuta kello 04.16 ja Pyhällönpuistosta Kaupin kampukselle klo 05.08. Lentävänniemeen liikennöi Ratikkalinja 1.
Ratikan myötä Tampereen kaupunkikuva ja seudullinen joukkoliikennejärjestelmä ovat käyneet läpi merkittävän muutoksen. Raitiotien rakentaminen on sekä liikenneinfrahanke että merkittävä kaupunkikehityksen investointi, joka on lisännyt entuudestaan vetovoimaisen Tampereen veto- ja pitovoimaa. Ratikka on myös investointi puhtaampaan ja sujuvampaan arkeen.
”Tampereen Ratikan liikennöinnin laajeneminen Lentävänniemeen on merkittävä askel kaupunkimme kestävän kehityksen ja sujuvan arjen edistämisessä. On erityisen hienoa, että tämä suuri hanke ja investointi valmistui sekä aikataulussa että reilusti alle budjetin. Kiitos kuuluu kaikille, jotka ovat osallistuneet tämän menestystarinan rakentamiseen. Ratikan vaikutus on jo kirjoitettu kaupunkimme historiaan, niin kaupunkikuvassamme, elinvoimassamme kuin tamperelaisten arjessa”, Tampereen pormestari Kalervo Kummola summaa.
Tampereen Ratikka liikennöi kahdella linjalla: linja 1 liikennöi Taysin alueelta Lentävänniemeen ja linja 3 Hervannasta Sorin aukiolle.
Allianssimalli on osoittanut vahvuutensa
Raitiotieallianssin rakentamistyöt Santalahden ja Lentävänniemen välillä sekä viimeiset koeajot Näsisaaressa valmistuivat marraskuussa 2024. Santalahdesta Näsisaaren ja Hiedanrannan kautta Lentävänniemeen rakennettu raitiotie on lähes kymmenen vuotta kestäneen projektin viimeinen osuus. Sen valmistumisen myötä Raitiotieallianssi hankkeena päättyy.
”Allianssimalli on osoittanut vahvuutensa sekä kehitys- että rakentamisvaiheessa. Kaikki osapuolet ovat sitoutuneet alusta asti yhteisiin tavoitteisiin, ja hankkeen yhteishenki on ollut erinomainen. Tämä näkyy nyt onnistuneena lopputuloksena, ja budjetin alitus koituu kaikkien allianssiosapuolten hyödyksi. Raitiotiejärjestelmämme on osoittautunut luotettavaksi. Haluan kiittää lämpimästi jokaista hankkeeseemme osallistunutta henkilöä ammattitaitoisesta työstä”, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö kiittää.
Raitiotieallianssia sitova tavoitekustannus rinnakkaishankkeiden kanssa raitiotien osalle 2 oli noin 127 miljoonaa euroa, josta raitiotietä koskeva osuus on 92,5 miljoonaa euroa.
”Toinen vaihe Tampereen raitiotien rakentamisesta ja sen myötä koko historiallinen hanke on nyt päättynyt. Olen erittäin ylpeä Raitiotieallianssin tekemästä työstä ja satojen raitiotien suunnittelijoiden ja rakentajien panoksesta. Raitiotietyöt ovat valmistuneet täysin suunnitellussa aikataulussa ja raitioliikenne Lentävänniemeen käynnistyy ajallaan. Alitamme lisäksi hankkeen tavoitekustannuksen eli budjetin kustannusennusteen mukaan yli 7,5 miljoonalla eurolla”, Raitiotieallianssin projektipäällikkö Timo Kuusela toteaa.
Tampereen Ratikkalinjaston pituus on tällä hetkellä yhteensä 24 km, ja sillä on yhteensä 33 pysäkkiparia. Santalahti–Lentävänniemi -osuudella on kuusi uutta pysäkkiä, ja raitiotietä on rakennettu 5 km. Tampereen kaupunki on tilannut Raitiotieallianssilta raitiotien rakentamisen lisäksi lukuisia erilaisia töitä eli ns. rinnakkaishankkeita tehtäväksi raitiotien rakentamisen yhteydessä: vesihuoltotöitä, kaapeliputkituksia, katurakenteiden uusimista sekä uusien pyöräväylien rakentamista.
”On ollut sekä ajallisesti että taloudellisesti järkevää uusia katurakenteita yhtä aikaa raitiotien rakentamisen kanssa. Tämä on ollut myös kaupunkilaisten kannalta paras ratkaisu, vaikka katutyöt ovat vaikuttaneet kuormittavasti monien arkeen. Rinnakkaishankkeiden ansiosta tulevaisuudessa säästytään pitkä aika ilman kadunrakennustöitä”, Tampereen kaupungin kaupunkiympäristön palvelualueen johtaja Mikko Nurminen selventää.
Joukkoliikenteen suosio on edelleen kasvussa
Tampereen Ratikasta on tullut erittäin suosittu joukkoliikenneväline. Vuosittain tehtävän Tampereen Ratikan kuluttajatutkimuksen mukaan peräti 89 prosenttia tamperelaisista suhtautuu Ratikkaan positiivisesti. Nysse toteuttaa Tampereen seudun joukkoliikenteessä jatkuvaa asiakastyytyväisyystutkimusta, jolla seurataan Nyssen linjojen suositteluhalukkuutta. Sen mukaan vuoden 2024 yleisarvosana Nysse-alueen ratikkalinjoille oli 4,5, bussilinjoille 4,2 ja bussiliityntälinjoille 4,2. Lisäksi kuukausittain mitataan Ratikkaliikenteen yleistä asiakastyytyväisyyttä kysymällä matkustajilta kuljettajien toiminnasta, Ratikan turvallisuudesta, siisteydestä ja aikataulun mukaisesta ajosta sekä pysäkkien siisteydestä. Sen mukaan matkustajat ovat erittäin tyytyväisiä Ratikan palvelutasoon; vuoden 2024 osalta asiakastyytyväisyyden keskiarvo on 4,6 viidestä.
Ratikan suosio näkyy myös matkustajamäärissä, jotka ovat jatkuvassa kasvussa. Ratikalla on tehty liikennöinnin aloittamisesta lähtien noin 46,5 miljoonaa matkaa, joista 16,6 miljoonaa matkaa tehtiin vuoden 2024 aikana. Vuonna 2023 Ratikkaan tehtiin 14,7 miljoonaa nousua ja vuonna 2022 vastaava luku oli noin 11,5 miljoonaa. Ratikan liikennöinti alkoi 9. elokuuta 2021, mistä vuoden loppuun matkoja tehtiin vajaa 4 miljoonaa.
Ratikassa rikotaan toistuvasti ennätyksiä myös päivittäisten matkustajien määrässä. Viimeisin ennätys Ratikkaan tehdyissä nousuissa tehtiin marraskuun ensimmäisenä päivänä, jolloin matkalippujen validointeja tehtiin lähes 71000 kertaa. Ratikan arkipäivien nousut ovat vakiintuneet loppuvuoden aikana noin 60000 kappaleeseen. Vuonna 2016 tehdyn Tampereen raitiotien vaikutusten arvioinnin mukaan Ratikalla arvioitiin olevan noin 55 000 matkustajaa vuorokaudessa vuonna 2025, kun myös Santalahden ja Lentävänniemen välinen osuus on käytössä.
”Ratikka on suosittu ja tärkeä osa Nysse-liikennettä. Ratikan menestyksen myötä joukkoliikenteen matkustajamäärät ovat olleet vahvassa kasvussa viime vuosina koko seudulla. Ratikkaliikenteen liityntäliikenne Hiedanrannassa mahdollistaa paljon vuoroja ja laajat liikennöintiajat useammalle asuinalueelle Ylöjärvellä ja Luoteis-Tampereella”, toteaa Nyssen joukkoliikennejohtaja Mika Periviita.
Lentävänniemen Ratikkaliikenteen aloittamisen lisäksi samalla tulee voimaan muutoksia myös bussilinjoihin. Suurimmat muutokset liittyvät Ratikkaverkoston laajenemiseen lännessä, ja ne kohdistuvat Lielahti-Lentävänniemen ja Ylöjärven alueille. Bussireittejä muutetaan, jotta ne eivät mene päällekkäin laajenevan Ratikkareitin kanssa. Näin joukkoliikennettä voidaan järjestää edullisemmin. Vaihtojen määrä lisääntyy, mutta samalla vuorotiheyttä saadaan parannettua, ja joukkoliikenteen käyttö helpottuu.
Uusia vaunuja vastaamaan kasvavaan kysyntään
Tampereen Raitiotie Oy on tilannut Tampereen Ratikan osan 2 liikennöintiin kahdeksan uutta raitiovaunua, jotta vaunukapasiteetin riittäminen varmistetaan myös jatkossa. Uudet raitiovaunut toimitetaan Tampereelle heinäkuun 2024 ja huhtikuun 2025 välisenä aikana. Tällä hetkellä Tampereella on kaksikymmentäneljä Škoda Groupin Kajaanin Otanmäen tehtaalla valmistamaa ForCity Smart Artic -raitiovaunua. Aiemmin niistä ajossa oli kerrallaan 18 vaunua, ja nyt Lentävänniemen liikennöinnin aloittamisen myötä ajossa on kerrallaan 23 vaunua.
Tampereen Raitiotie Oy on tehnyt joulukuussa 2024 lisätilauksen uusista vaunuista myös nyt rakennettavaa Pirkkala–Linnainmaa -raitiotietä varten. Uuden tilauksen myötä Tampereen Ratikalla tulee olemaan yhteensä kuusitoista 37-metristä vaunua ja yhdeksäntoista pitkää, 47-metristä vaunua vuoden 2028 kesään mennessä. Nykyisiin 37-metrisiin vaunuihin mahtuu 264 henkilöä, ja uusiin 10-metriä pidempiin vaunuihin 345 henkilöä.
Suunta kohti Pirkkalaa ja Ylöjärveä
Ratikan reitti laajenee seuraavaksi Tampereen kuntarajojen yli Pirkkalaan. Tampereen ja Pirkkalan valtuustot päättivät lokakuun lopulla Pirkkala–Linnainmaa -raitiotien rakentamisesta. Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi käynnisti osuuden rakennustyöt joulukuussa.
Raitiotie rakennetaan kahdessa osassa siten, että ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan raitiotieosuudet Sorin aukiolta Partolaan ja Kaupin kampukselta Niihamaan. Ratikkaliikenne on tavoitteena aloittaa osuudella elokuussa 2028. Toisessa vaiheessa rakennetaan osuudet Partolasta Suupalle ja Niihamasta Linnainmaalle. Toisen vaiheen rakentaminen edellyttää valtion tuen saamista. Ratikkaliikenne Suupalle ja Linnainmaalle voitaisiin aloittaa alkuvuodesta 2032.
Seuraavaksi Ratikka tähyää Ylöjärven suuntaan. Tampereen ja Ylöjärven kaupunginhallitukset ovat päättäneet joulukuussa Lielahti-Ylöjärvi-raitiotien hankesuunnitelman laatimisen aloittamisesta. Suunnitelma on määrä laatia vuosien 2025–2027 aikana.
”Olemme iloisia siitä, että olemme pystyneet lunastamaan lupauksemme, ja Ratikan kehittämiseen ja laajenemiseen uskotaan myös naapurikunnissa. Myös Ratikan kuluttajatutkimuksen perusteella Ratikan laajenemista halutaan. Käärimme mielellämme hihat, jotta pystymme tarjoamaan tulevaisuudessa luotettavia ja mukavia Ratikkamatkoja entistä laajemmalle alueelle”, Sirviö sanoo.