Jalankulkijoiden ylikulkukäytävä siirretään Santalahdessa – Paasikiventien ylitykseen ja bussipysäkkien käyttöön muutoksia

Raitiotien rakentamistyöt Santalahdessa etenevät, ja viikolla 2 eli 13. -15.1. siirretään Santalahden nykyinen jalankulun ylikulkukäytävä noin 30 metriä keskustan suuntaan. Ylikulkukäytävä siirretään peräkkäisinä öinä kahdessa eri lohkossa. Siirrettävät lohkot ovat noin 16 metriä leveitä ja niiden paino on yhteensä noin 40 tonnia. Työt aiheuttavat muutoksia jalankulkuun, bussipysäkeille ja autoliikenteelle.

Paasikiventien ajorataa kavennetaan töiden ajaksi siten, että työalueen kohdalla on yksi kaista kumpaankin suuntaan. Nostotyö suoritetaan suljetulta ajoradalta. Siirrot tehdään yöllä hiljaisen liikenteen aikana. Aamulla työmatkaliikenteen alkaessa on käytettävissä normaalisti kaksi kaistaa kumpaankin suuntaan.

Työt tehdään keliolosuhteiden salliessa, ja esimerkiksi kova tuuli tai lumipyry voi siirtää töitä eteenpäin suunnitellusta ajankohdasta.

Jalankulkuun ja bussipysäkkeihin muutoksia siirtotöiden ajaksi

Ylikulkukäytävä on pois käytöstä maanantaista 11.1. alkaen ainakin perjantaihin 15.1. saakka. Ylikulkukäytävä pyritään ottamaan käyttöön heti siirtotöiden valmistuttua. Ylikulkukäytävän pohjoispuolella sijaitseva bussipysäkki (Rantatie 1006) lännen suuntaan on pois käytöstä keskiviikon ja torstain sekä torstaina ja perjantain välisinä öinä eli 13.-15.1 klo 20.00 – 6.00. Suljetun bussipysäkin sijasta Lielahden suuntaan matkustavien tulee käyttää edellistä pysäkkiä (Santalahti 1002), joka sijaitsee Paasikivenkadun risteyssillalla. Ylikulkukäytävän siirron jälkeen bussipysäkki (Rantatie 1006) otetaan jälleen käyttöön.

Siirtotöiden aikana myös ylikulkukäytävän eteläpuolella sijaitseva bussipysäkki (Venesatama 1009) keskustan eli idän suuntaan on samoin pois käytöstä kahtena yönä 13.-15.1. klo 20.00-6.00. Pysäkkiä korvaa noin sata metriä keskustaa lähempänä sijaitseva pysäkki (Rantatie 1007). Joukkoliikenteen muutoksista tiedottaa Tampereen seudun joukkoliikenne Nysse.

Jalankulku alueella ja käytössä oleville bussipysäkeille on töiden aikana ohjattu kiertoreittien kautta.

Santalahden ylokulkusillan siirron aikana bussipysäkkejä on pois käytöstä ja korvaaville pysäkeille on opastettu reitit

Ylikulkukäytävästä väliaikainen reitti raitiotietöiden aikana

Nykyinen ylikulkukäytävä muuttuu siirron jälkeen väliaikaiseksi jalankulkutieksi Paasikiventien yli raitiotien ja uuden ylikulkusillan rakentamistöiden ajaksi. Siirron jälkeen ylikulkukäytävän hissit on poistettu pysyvästi käytöstä, joten sen käyttö ei rakentamistöiden aikana ole täysin esteetöntä.

Puisen ylikulkukäytävän päihin tulee noin kaksi metriä leveät teräsportaat sekä luiskat, joiden kautta esimerkiksi lastenrattaiden ja pyörien kuljetus on mahdollista. Molemmissa päissä sijaitsevien puuportaiden sekä betonisten pilareiden ja hissitornien purkaminen alkaa siirron jälkeen ja jatkuu helmikuulle.

Nykyinen ylikulkusilta toimii väliaikaisena reittinä uuden ylikulkusillan rakentamisen aikana

Santalahden uudesta ylikulkusillasta entistä leveämpi väylä jalankulkuun ja pyöräilyyn

Nykyisen puisen ylikulkukäytävän tilalle rakennetaan leveämpi teräsbetoninen, esteetön ylikulkusilta. Uuden ylikulkusillan työt alkoivat joulukuussa porapaalutuksilla. Jopa 20 metrin syvyyteen ulottuvat paalut betonoidaan ja raudoitetaan paalutuksen jälkeen. Tammikuussa sillalle tehdään perustamistöitä sekä maatukien ja pilareiden muottitöitä. Uuden sillan on määrä valmistua käyttöön vuoden 2021 lopulla. Siihen saakka Paasikiventien voi ylittää uuteen kohtaan siirrettyä entistä ylikulkukäytävää pitkin sekä esteetöntä kiertoreittiä Paasikivenkadun risteyssillan ja Sahansaarenkadun kautta.

Uudesta ylikulkusillasta tulee yli kaksi kertaa nykyistä leveämpi jalankulun ja pyöräilyn esteetön väylä Rantatien, Paasikiventien ja tulevan raitiotien yli. Uusi silta on enimmillään yli kahdeksan metriä leveä. Paasikiventien pohjoispuolella siltaramppi on hieman kapeampi, mutta tälläkin kohdalla lähes kuusi metriä leveä. Sillan Näsijärven puoleiseen kaarteeseen rakennetaan myös erillinen näköalatasanne, josta johtavat teräsportaat Tapahtumapuistoon.

Sillan kokonaispituus on lähes 150 metriä, ja se ulottuu Pispalanrinteen puolelta raitiotien, Rantatien ja Paasikiventien yli Santalahteen. Silta on rakenteeltaan teräsbetoninen, ns. jatkuva laattasilta. Sillan alta kulkee yhdeksästä eri aukosta Rantatien ja Paasikiventien autoliikenne sekä tuleva raitiotie. Sillan alikulkukorkeus Paasikiventiellä on viisi metriä, joka tarkoittaa sitä, että jalankulku ja polkupyöräliikenne kulkevat noin kuuden metrin korkeudessa. Raitiotien kohdalla alikulkuväylän korkeus on viisi metriä ja Rantatiellä 4,2 metriä.

Sillan rakenteita tullaan sen valmistuttua elävöittämään erilaisilla taideratkaisuilla.

Bussipysäkkimuutoksista tiedottaa myös Tampereen seudun joukkoliikenne Nysse

Päivitetty 11.1. sillan siirron ja bussipysäkkien muutosten päivämäärät ennustetun lumipyryn vuoksi.