Keskustan raitiotietyöt etenevät – viikoilla 9 ja 10 muutoksia kulkureitteihin

Keskustan raitiotietyöt tuovat lähiviikkoina muutoksia Hämeenkadun itäpään liikennejärjestelyihin. Keskustorin alueella tehdään myös yötöitä.

Maanantaina 25.2. muutoksia Koskipuiston alueella

Keskustorilla tehdään vesijohtoverkoston liitostöitä maanantain ja tiistain välisenä yönä 25.–26.2. klo 22.00 – 4.00. Vaikutusalueella olevia kiinteistöjä on tiedotettu erikseen.

Hämeenkadun ja Hatanpään valtatien liittymän työalue muuttuu raitiotien rakentamista edeltävien vesijohto- ja hulevesitöiden edetessä. Työmaa-alueen muutosten takia jalankulkureittejä linjataan hieman uudelleen.

Koskikatu avataan jälleen liikenteelle maanantaina 25.2. Kadulta saa jälleen kääntyä molempiin suuntiin, eli sekä itään että länteen. Koskikatu suljetaan uudelleen kesäkuun lopulla töiden edetessä seuraavaan vaiheeseen.

Samalla Koskipuistossa linjojen 3 ja 20 Hämeenkadun eteläpuolen pysäkki Koskipuisto C (0500) siirtyy maanantaina 25.2. 100 metriä itään samalle pysäkille, jossa sijaitsee pysäkki Koskipuisto D (0502). Siirto on pitkäaikainen.

Hämeenkadun itäpäässä pieniä pysäkki-ja suojatiemuutoksia

Viikolla 10 Hämeenkadun itäpäässä Hämeenkadun pohjoispuolen pysäkkejä siirretään hieman töiden takia, mutta pysäkit säilyvät samassa korttelissa kuin tällä hetkellä. Lisäksi Tuomiokirkonkadun kohdalla sijaitsevaa suojatietä joudutaan siirtämään hieman töiden edetessä.

Pellavatehtaankadun ja Rautatienkadun välillä tehdään keskiviikon ja torstain välisenä yönä hulevesilinjojen puhdistuksia ja kuvauksia kello 22-06.

 

Lisätietoa Tampereen joukkoliikenteen sivuilta