Paasikivenkadulla muutoksia autoliikenteen väistämisvelvollisuuksiin – raitiotien rakentamiseen liittyvät katutyöt etenevät

Raitiotietyöt ja niihin liittyvät katurakentamistyöt Paasikivenkadulla etenevät. Paasikivenkadulla Rantatien risteyssillan keskisaareke on valmistunut ja työalue muuttuu. Ajokaistat idän eli keskustan suuntaan siirretään keskiviikkona 6.10. aivan keskisaarekkeen viereen ja katurakennustyöt siirtyvät Paasikivenkadun eteläreunalle. Työalueen muutoksen vuoksi Paasikivenkadulle liittymisessä tehdään uusia liikennejärjestelyjä ja väistämisvelvollisuuksiin tulee muutoksia. Muutokset koskevat keskustan suuntaan ajavaa liikennettä.

Viikon 40 keskiviikosta eli 6.10 alkaen Paasikiventieltä Lielahden suunnasta keskustaan Paasikivenkadulle liittyvä liikenne on väistämisvelvollinen muuhun liikenteeseen nähden. Rantatieltä, idän suunnasta Rantatunnelista sekä Haarlankadulta Paasikivenkatua keskustan suuntaan ajavalla liikenteellä on jatkossa etuajo-oikeus Paasikivenkadulle liityttäessä. Nykytilanteessa väistämisvelvollisuudet ovat olleet päinvastoin.

Väistämisvelvollisuuden muutos merkitään liikennemerkein ja ajoratamaalauksin. Lisäksi liikennettä ohjaavat mm. varoituslamellit.

Lielahden suunnasta Paasikiventieltä Paasikivenkadulle keskustan suuntaan ajavat väistävät muuta liikennettä 6.10. alkaen