Raitiotieallianssin maaliskuu: Tampereen raitiotien testaus ja koeajot alkavat

Tampereen raitiotien ratainfran testaukset ja testivaunun koeajot alkavat maaliskuun puolivälissä Hervannan raitiovaunuvarikolla, Hervannassa ja Hervannan valtaväylällä. Testejä tehdään vaiheittain varikkoalueen ja Turtolan välisellä rataosuudella. Vaunun kulkua muun liikenteen joukossa varmistetaan tällöin liikenteenohjaajilla. Radan varteen tuodaan myös testiliikenteestä muistuttavia huomio-opasteita. Testit kestävät tarvittaessa huhtikuun lopulle. Testauksessa käytetään Saksasta tuotua vuosimallin 1981 raitiovaunua, joka teipataan puna-keltaisin huomiovärein.

Tampereen raitiotien testaus ja koeajot alkavat maaliskuun puolivälissä Saksasta tuodulla raitiovaunulla
Tampereen raitiotien testaus ja koeajot alkavat maaliskuun puolivälissä Saksasta tuodulla raitiovaunulla

Raitiotieallianssin työt Hatanpään valtatiellä jatkuvat johto- ja putkisiirroilla sekä kunnallistekniikan töillä. Maaliskuussa etenevät myös ajojohtimien asennukset Kalevassa, keskustassa, ja Hervannan valtaväylällä. Talven aikana luovutetaan edelleen valmiita kokonaisuuksia vastaanottotarkastuksissa tilaajille eli Tampereen Raitiotie Oy:lle ja Tampereen kaupungille. Talvella myös viimeistellään raitiotien osan 2 (keskusta-Lentävänniemi) sekä Hatanpään valtatien suunnitelmia.

Koko hankkeesta on nyt valmiina 80 prosenttia, kun projektiaikaa on kulunut 71 prosenttia. Työt etenevät suunnitellusti. Hatanpään valtatien osalta valmiusaste on kolme prosenttia ja projektiaikaa on kulunut kuusi prosenttia.

Yötöitä raitiotien rakentamisessa tehdään edelleen tarpeen mukaan liikenteen sujumisen ja turvallisuuden varmistamiseksi.

Hatanpään valtatien työt edistyvät suunnitelmien mukaan

Hatanpään valtatien raitiotietöihin liittyviä liikennejärjestelyjä muokataan töiden edetessä tarpeen mukaan. Maaliskuun puolivälin tienoilla Suvantokadun ja Hämeenkadun välillä muokataan bussi- ja taksiliikenteen ajolinjoja ja liikenne siirtyy Hatanpään valtatien länsireunaan. Rakentaminen on käynnissä koko kadun matkalla, kun tehdään johto- ja putkisiirtoja sekä rakennetaan kunnallistekniikkaa. Nämä työt jatkuvat kevään ajan. Aleksanterinkadun ja Suvantokadun liikennejärjestelyihin ei ole tiedossa muutoksia. Vuolteenkadun ja Suvantokadun liittymissä liikenne toimii sujuvasti kiertoliittymien avulla. Hatanpään valtatien rakentamista voi seurata myös Raitiotieallianssin nettisivujen Ratikkalive-kamerasta.

Hämeenkatu–Verkatehtaankatu-osuudella Hatanpään valtatien pohjoispäässä on tehty kunnallistekniikan siirtoja, jotka jatkuvat tulevilla viikoilla. Koskilinnan kiinteistön edessä on ensimmäiset sähkörata- ja valaisinpylväsperustukset valettu, ja työt jatkuvat kohti seuraavaa perustusta kaivu- ja maantäyttötöillä. Kadun länsireunalla suoritetaan perustusten porapaalutusta maaliskuun alussa. Lisäksi samalla alueella asennetaan kadun ali teräksisiä suojaputkia, jotka mahdollistavat tulevaisuudessa vesihuoltolinjojen huoltamisen ja korjaamisen ilman tulevan raitioliikenteen keskeyttämistä. Alitusputkien asentamiseen liittyvät kaivu- ja asennustyöt aiheuttavat liikenteeseen joitakin poikkeusjärjestelyjä ja mm. taksi- ja bussiliikenteen ajolinjat Hotelli Ilveksen liittymästä Hämeenkadulle muuttuvat hieman. Jalankulkureitit alueella säilyvät kaikissa työvaiheissa.

Hatanpään valtatiellä ovat käynnissä johto-ja putkisiirrot sekä kunnallistekniikan työt useassa kohdassa
Hatanpään valtatiellä ovat käynnissä johto-ja putkisiirrot sekä kunnallistekniikan työt useassa kohdassa

Verkatehtaankatu–Otavalankatu-osuudella Otavalankadun tunnelin päälle on rakennettu sääsuoja, jossa jatketaan lämpö- ja vesieristyksen uusimistöitä. Hatanpään valtatieltä Otavalankadulle rakennetaan kaapelireittejä, ja töiden aikana jalankulkuyhteys Hatanpään valtatieltä Aleksanterinkadulle Otavalankadun kautta on poikki. Alue on aidattu ja jalankulkua opastetaan risteyskohdissa ja tulosuunnissa ennakkoon kiertoreiteille. Kulkuyhteys palautetaan normaaliksi heti töiden salliessa.

Otavalankatu–Vuolteenkatu-välillä tehdään kunnallistekniikan siirtoja.

Vuolteenkatu–linja-autoasema-välillä tehdään kaapelireittien rakentamiseen liittyviä töitä linja-autoaseman edustalla. Liikennejärjestelyjä on muutettu niin, että pohjoiseen päin menevät kaistat siirtyvät linja-autoaseman suuntaan. Samalla Vuolteenkadun kiertoliittymän liikennejärjestelyt muuttuvat hieman. Kadun itäreunassa aloitetaan johtosiirtotyöt liikennejärjestelyiden jälkeen. Linja-autoaseman viereen maan alle tulevan sähkönsyöttöaseman pohjat on nyt kaivettu ja rakentaminen jatkuu seuraavaksi perustustöillä.

Hatanpään valtatien raitiotietöiden aikana huoltoajo yrityksiin ja kiinteistöihin varmistetaan jokaisessa vaiheessa. Pääsy Hotelli Ilvekseen sekä Koskikeskuksen ja Ratinan pysäköintihalleihin toimii kaikissa työvaiheissa. Rakentamisen eri vaiheiden aikana Hatanpään valtatien ajokaistojen leveyksiin ja linjauksiin tulee muutoksia.

Keskusta

Pirkankadun ja Hämeenpuiston raitiotietyöt ovat tauolla kevääseen saakka. Pirkankadulla tehdään sähköratatöitä maaliskuun alussa.
Hämeenkadun pintarakenne- eli kiveystöitä jatketaan keväällä kelien salliessa. Myös Hämeensillan kiintoraidetyöt alkavat keväällä heti kelien salliessa.
Rautatienkadun, Hämeenkadun ja Itsenäisyydenkadun liittymässä jatketaan katurakennustöitä ja päällystyksiä kelien salliessa keväällä.
Itsenäisyydenkadulla jatketaan ajojohtimien asennuksia, joista voi ajoittain aiheutua pieniä muutoksia liikenteelle. Osa töistä tehdään öisin.

Hämeensillan raidetöitä aloitetaan keväällä heti kelien salliessa
Hämeensillan raidetöitä aloitetaan keväällä heti kelien salliessa

Kaleva

Rieväkadulla, Teiskontiellä ja Sammonkadulla jatketaan ajojohtimien asennuksia. Osa töistä tehdään yöaikaan, ja tarvittaessa töiden aikana käytetään liikenteenohjaajia.
Tekunkatu/Kuntokatu on valmis Taysin pysäkille asti. Kekkosentien ylittävän sillan molemmin puolin tehdään nurmirataa keväällä.
Vieritiellä jatketaan keväällä maanrakennus- ja kiveystöitä.

Teiskontiellä jatketaan ajojohtimien asennusta maaliskuussa
Teiskontiellä jatketaan ajojohtimien asennusta maaliskuussa

Hervannan valtaväylä

Hervannan valtaväylän varrella jatketaan maisemointitöitä ja maanajoa Hallilassa sekä pyöräväylän kaiteiden asennuksia. Ajojohtimia säädetään myös yötöinä maaliskuussa noin kolmen viikon ajan.

Hervannan valtaväylällä tehdään ajojohtimien säätöä yötöinä
Hervannan valtaväylällä tehdään ajojohtimien säätöä yötöinä

Hervanta

Hervannassa jatketaan huhtikuussa viimeistelytöitä Ramppipuistossa sekä Insinöörinkadulla Opiskelijankatu–Arkkitehdinkatu-osuudella. Makkarajärvenkadun alueella jatketaan keväällä raitiotien nurmiradan ja Hervantajärven raitiopysäkin rakentamista.

Hervannassa Makkaranjärvenkadulla jatketaan keväällä nurmiradan rakentamista
Hervannassa Makkaranjärvenkadulla jatketaan keväällä nurmiradan rakentamista

Raitiotien rakentamisen vaikutuksista ja liikennejärjestelyistä sekä osan 2 ja Hatanpään valtatien suunnitelmien etenemisestä tiedotetaan rakentamisen lähialueilla ja Raitiotieallianssin eri kanavissa: raitiotieallianssi.fi, Instagram, Facebook, Twitter, YouTube.