Raitiotieallianssin yötöitä ja liikennejärjestelymuutoksia viikolla 37

Raitiotieallianssin yötöitä jatketaan viikolla 37. Töitä tehdään öisin, jotta liikennettä, asukkaita ja tienkäyttäjiä häiritään mahdollisimman vähän. Töitä tehdään yöllä myös turvallisuuden takia. Lisäksi liikennejärjestelyissä on muutoksia yö-ja päiväaikaan keskustassa, Hervannan valtaväylän varrella ja Hervannassa.

Hervannassa Hermiankadulla tehdään ajojohtimien asennusta sähköratapylväisiin. Työt tehdään yöaikaan sunnuntaista torstaihin 8.-12.9. klo 21.00-7.00. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä ajojohdinasennuksia tehdään Hermiankadun ja Hervannan valtaväylän liittymässä. Töiden aikana liikennettä joudutaan ajoittain pysäyttämään enintään viideksi minuutiksi. Liikennettä opastetaan liikenteenohjaajien avulla.

Pirkankadulla, Mariankadun liittymän länsipuolella, tehdään radan päällysrakennetöitä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 10.-11.9. klo 3.00-6.00

Hämeenpuistossa tehdään liikennejärjestelyjä maanantaina 9.9. klo 5.00 alkaen. Autoliikenteelle tulee hieman kaistamuutoksia Hämeenpuiston ja pääkirjasto Metson edustalla.

Pehkusuonkadun ja Hervannan valtaväylän liittymässä liikennevalot ovat pois käytöstä maanantaiaamusta 9.9. klo. 9.00 alkaen torstaihin 12.9. saakka. Työt tehdään päivätöinä. Alueelle asennetaan uusia opastimia.

Hatanpään valtatiellä tehdään maanantaista torstaihin 9.-12.9. Hämeenkadun ja Tampereen valtatien välisellä osuudella hulevesi-ja jätevesikaivojen selvityksiä, niihin liittyviä kuvauksia ja kaivojen tyhjennyksiä. Töitä tehdään klo 22.00-6.00. Liikenne ohjataan työssä käytettävien koneiden ohi opastein.

Sammonkadulla tehdään asfalttipintojen sahauksia liikennevalojen asennusten vuoksi maanantain ja keskiviikon välisinä öinä 9.-11.9.

Itsenäisyydenkadulla, asematunnelin itäpuolella, tehdään kiintoraidelaataan valutöitä keskiviikon ja torstain välisenä yönä (11.-12.9.) klo 00.00 – 6.00.
Töiden aikana toinen kaista on pois käytöstä ja liikennettä ohjataan liikenteenohjaajilla.

Hervannassa Insinöörinkatu 74:n ja 80:n välillä tehdään kiintoraidelaattojen betonivalu yötyönä torstain ja perjantain välisenä yönä 12.-13.9. klo 2.00 alkaen.

Yötöistä voi aiheutua melua lähialueille. Pahoittelemme töistä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

Palautteet:
Palvelupiste Frenckell
sähköposti: palvelupiste.frenckell@tampere.fi
puhelin: 03 5656 4400
käyntiosoite: Frenckellinaukio 2 B

 

Päivitetty Itsenäisyydenkadun työt 9.9. 

Päivitetty Pehkusuonkadun liittymän liikennevalotyöt 11.9.