Raitiotieallianssin yötyöt viikolla 44

Raitiotieallianssi jatkaa yötöitä viikolla 44. Töitä tehdään öisin, jotta liikennettä, asukkaita ja tienkäyttäjiä häiritään mahdollisimman vähän. Töitä tehdään öisin myös turvallisuuden takia.

Sepänkadulla, Pirkankadun sekä Satakunnankadun liittymissä, tehdään valuasfaltointeja maanantain ja tiistain välisenä yönä 31.10.-1.11. klo 23.00-5.00. Työ kestää yhden yön ajan. Ajankohta on ensisijaisesti maanantain ja tiistain välinen yö, mutta työtä ei voida tehdä, mikäli sää on sateinen. Työn toteuttamisen varapäiviksi on varattu tiistain ja keskiviikon sekä keskiviikon ja torstain väliset yöt 1.-3.11.

Paasikiventiellä rakennetaan yötyönä Rosenlewin sillan telineaukkoja sillan alittavaa Paasikiventien liikennettä varten maanantaista perjantaihin 31.10.-4.11. Työn aikana Paasikiventien eteläpuolen ajoradan molemmat kaistat ovat suljettuna ja liikenne ohjataan pohjoisen puoleisen ajoradan kautta siten, että kumpaankin suuntaan on yksi kaista.

Hämeenkadulla asennetaan valoverhoja sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 30.-31.10. raitioliikenteen katkon aikana.