Raitiotieallianssin yötyöt viikolla 39

Raitiotieallianssin yötyöt jatkuvat viikolla 39. Töitä tehdään öisin, jotta liikennettä häiritään mahdollisimman vähän. Töitä tehdään yöaikaan myös sekä työntekijöiden että tienkäyttäjien turvallisuuden takia.

Rautatienkadulla jatketaan katutöitä päivä- ja ilta-aikaan klo 6.00-22.00.

Hämeenkatu 26:n kohdalla tehdään yötöitä kiinteistön reunustalla tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 25.-26.9. klo 22 alkaen. Näsilinnakatu-Kuninkaankatu-välillä aloitetaan työt Hämeenkadun pohjoispuolella torstaiaamuna 27.9. klo 5.00

Hämeenkadulla Aleksis Kiven kadun kohdalla tehdään kiintoradelaatan valutöitä keskiviikkoaamuna 26.9. klo 4.00 alkaen.

Hämeenkadun itäpäässä tehdään yötöitä keskiviikon ja torstain 26.-27.9. välisenä yönä klo 4-7. Tällöin Pellavatehtaankadun ja Rautatienkadun välillä tehdään liikennejärjestelyitä bussiliikenteen siirtämiseksi ratalaatan päälle. Samalla Tuomiokirkonkadun kohdalla oleva eteläpuolen bussipysäkki siirtyy lopulliselle paikalleen Tuomiokirkonkadun ja Aleksanterinkadun väliseen kortteliin.

Sammonkadun ja Teiskontien risteyksessä toteutetaan maankaivutöitä keskiviikon ja torstain 26.-27.9. välisenä yönä. Liittymän yli tehdään kaapeliputkituksia ja ne on tarkoitus suorittaa klo 23–5 välisenä aikana liikenteen sujuvoittamisen vuoksi.

Hervannan valtaväylän varrella Havumetsänkadun liittymän alueella on tehty yötöitä 25.-26.9. ja niitä jatketaan ainakin 26.-27.9. välisenä yönä. Lisäksi alueella louhitaan keskiviikkona 26.9. klo 18-20.

Yötöistä voi aiheutua melua lähialueille. Pahoittelemme töistä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

 

Palautteet:
Palvelupiste Frenckell
sähköposti: palvelupiste.frenckell@tampere.fi
puhelin: 03 5656 4400
käyntiosoite: Frenckellinaukio 2 B

 

Päivitetty 25.9. Sammonkadun ja Hämeenkatu 26:n kohdalla tehtävät yötyöt

Päivitetty Hämeenkadun itäpään ja länsipään työt ja Hervannan valtaväylän varrella tehtävät yötyöt ja louhinnat 26.9.