Raitiotietyöt etenevät – autoliikenteelle kaistamuutoksia Itsenäisyydenkadun tunnelissa

Raitiotien rakentaminen Itsenäisyydenkadulla etenee ja tuo muutoksia auto-ja bussiliikenteelle rautatien alittavassa tunnelissa keskiviikkona 23. toukokuuta.

Tunnelin pohjoisaukon työt ovat valmistuneet ja alue on asfaltoitu. Auto- ja bussiliikenne siirtyy liikennejärjestelyjen valmistuttua keskiviikon 23.5. aikana käyttämään yhtä kaistaa molemmista tunneliaukoista. Eteläisessä tunneliaukossa ajetaan idän ja pohjoispuolen aukossa lännen suuntaan. Jalankulkuväylä säilyy toistaiseksi eteläisessä tunneliaukossa.

Raitiotien rakentamistyöt siirtyvät tunnelin keskialueelle, jossa jatketaan johto-ja putkisiirtoja sekä rakennetaan tukimuuria. Myöhemmin kesällä työt tunnelissa siirtyvät kokonaan eteläiseen tunneliaukkoon. Tällöin autoliikenne Itsenäisyydenkadun tunnelissa siirretään kulkemaan pohjoispuolen aukkoa pitkin molempiin suuntiin ja jalankulkuväylä siirtyy pohjoispuolelle. Muutoksesta tiedotetaan erikseen tarkemmin.

 

Opastekuva autojen ajokaistoista rautatien alittavassa tunnelissa Itsenäisyydenkadulla
Autojen ajokaistat rautatien alittavassa tunnelissa muuttuvat 23.5.

 

Jalankulkijoiden reitit Itsenäisyydenkadulla
Jalankulkijoiden reitit Itsenäisyydenkadulla