Raitiotietyöt Santalahden ja Lentävänniemen välillä etenevät – Federleynkadulla asennetaan ensimmäisiä kiskoja
Raitiotien länsiosan työt ovat edenneet Santalahden ja Lentävänniemen välillä suunnitellusti, ja ensimmäisiä kiskoja päästiin asentamaan Federleynkadulla viikolla 21. Ensimmäiset kiskot Lentävänniemen rakennusalueella tulivat Federleynkadulle Matilda Niemen kadun ja Niemenkylänkadun välille. Kesän aikana kiskotöitä jatketaan Kehyskadulla sekä Lielahdenkadulla. Myös Hiedanrannassa on tarkoitus aloittaa ratatyöt tänä vuonna. Pyynikintorin ja Santalahden välillä rataa on rakennettu jo viime vuodesta alkaen Sepänkadulla ja Rantatiellä.
Ennen kiskojen asennusta Federleynkadulla on tehty johto- ja putkisiirtoja sekä ratapohjatöitä. Työt alueella aloitettiin maaliskuussa. Kiskojen asentamisen jälkeen kiintoraidelaatta raudoitetaan, muotitetaan sekä betonoidaan, ja lopuksi alue pinnoitetaan asfaltilla. Federleynkadulla rakennetaan kaksoisraidetta yhteensä 716 metriä.
Lähiviikkoina kiskoja päästään asentamaan myös Lielahdenkadun ja Kehyskadun liittymässä, ja kesän aikana töitä jatketaan molemmilla kaduilla. Kehyskadulle rakennetaan kaksoisraidetta 189 metriä. Lielahdenkadulle rataa tehdään 514 metriä, josta noin puolet on nurmirataa.
Tavoitteena on, että tänä vuonna saadaan päällysrakenteen osalta valmiiksi Federleynkatu, Kehyskatu ja noin puolet Lielahdenkadusta. Ratatyöt Halkoniemenkadulla sekä Lielahdenkadun loppuosuudella, Lentävänniemenkadun ja Halkoniemenkadun välillä, tehdään ensi vuonna. Päällysrakenteen tekniikkalajivastaava Timo Kuusela kertoo videolla Niemenrannan ja Lentävänniemen alueiden ratatöistä.
Ratatyöt valmistuvat Santalahdessa tänä vuonna
Pyynikintorin ja Santalahden välillä ratatöiden on määrä valmistua tämän vuoden aikana. Tällä hetkellä kaksoisraiteen rakentaminen on käynnissä Sepänkadulla ja Rantatiellä. Myös Paasikivenkadulla aloitetaan sepeliradan rakentaminen tulevilla viikoilla. Liikennöinti Pyynikintorilta Santalahteen alkaa elokuussa 2023.
Koko länsiosalle eli Pyynikintorilta Lentävänniemeen tulee kaksoisraidetta yhteensä 6,6 kilometriä, josta nurmiraidetta rakennetaan 1,6 kilometriä, sepeliraidetta 2,4 kilometriä sekä kiintoraidetta 2,6 kilometriä. Tällä hetkellä kaksoisraidetta on valmiina noin 750 metriä, ja kaikkiaan kaksoisraidetta rakennetaan tänä vuonna lähes kolme kilometriä.
Infoboksi:
• Santalahden ja Lentävänniemen välillä asennetaan ensimmäiset kiskot Federleynkadulle viikolla 21
• vuoden 2022 aikana ratatyöt valmistuvat Pyynikintorin ja Santalahden välillä
• osalle 2 rakennetaan kaksoisraidetta yhteensä 6,6 kilometriä, josta nurmiraidetta tulee 1,6 kilometriä, sepeliraidetta 2,4 kilometriä ja kiintoraidetta 2,6 kilometriä
• Tampereen raitiotiellä käytettävät urakiskot valmistetaan Luxemburgissa ja vignole-kiskot Puolassa. Kiskojen valmistaja on kansainvälinen teräs- ja kaivosyhtiö ArcelorMittal.
• Tampereen raitiotien raideleveys on 1435 mm eli sama, joka muualla Euroopassa ja Pohjoismaissa on yleisesti käytössä.
Palautteet:
Tampereen palvelupiste
sähköposti tampereenpalvelupiste@tampere.fi
puhelin 041 730 8168
Frenckellinaukio 2 B
postiosoite PL 487
33101 Tampere
avoinna ma – pe klo 9 – 16