Suojateitä käyttöön keskustassa, Hervannassa uusi jalankulku-ja pyöräilyosuus käyttöön


Itsenäisyydenkadun ylittävällä suojatiellä, Pinninkadun kohdalla, otetaan käyttöön liikennevalot tiistaina 19.11. Tiistaina avataan myös Itsenäisyydenkadun ylittävä suojatie käyttöön Attilan kiinteistön kohdalla.

Suojatie Pinninkadun kohdalla on ollut tähän saakka käytössä ilman liikennevaloja. Myös autoilijoiden kannattaa huomioida muutos Itsenäisyydenkadun liikennöinnissä suojateiden ja liikennevalojen käyttöön oton myötä.

Hervannassa on otettu käyttöön uusi Ruskontien ali kulkeva jalankulku-ja pyöräilyosuus Ramppipuiston puolella. Raitiotietyöt Hervantajärven alueella jatkuvat vielä ensi vuonna.

Hämeenkadulla Pellavatehtaankatu–Hämeensilta-välillä  bussiliikenteen ajolinjat siirtyvät itään päin mennessä Hämeenkadun keskiosalle, valmiin rataosuuden päälle, tiistaina 19.11. Liittymässä sijaitsevaa suojatietä Hämeenkadun yli siirretään hieman itään päin. Liikennejärjestelyt tehdään maanantain ja tiistain välisenä yönä 18.-19.11. Töistä voi aiheutua melua lähiympäristöön, lähikiinteistöt tiedotetaan asiasta erikseen.