Vuosi 2021 alkaa ylikulkusillan siirrolla – rakentamistyöt ja koeajot jatkuvat läpi talven
Raitiotieallianssi jatkaa vuoden 2021 alussa raitiotien rakentamista suunnitellusti. Santalahdessa tehdään tammikuun puolivälissä iso ylikulkusillan siirto, joka vaikuttaa alueen liikenteeseen. Rakentamistöitä varten tehdyt muut liikennejärjestelyt Paasikivenkadulla, Rantatiellä ja Paasikiventiellä ovat valmiit. Raitiotien rakentaminen jatkuu Paasikivenkadulla pintarakenteiden purulla ja johtosiirroilla sekä Rantatiellä ja Paasikiventiellä tukimuuritöillä. Pirkankadulla jatkuvat johtosiirrot. Sekä tieliikenteen että jalankulun ja pyöräilyn järjestelyt ovat pitkäaikaisia. Muutoksista tiedotetaan erikseen.
Tampereen raitiotien osan 1 (keskusta–Hervanta, Tays–Hatanpään valtatie) rakentaminen jatkuu edelleen aikataulussa. Projektiaikaa on kulunut 74 prosenttia ja hankkeesta on valmiina 90 prosenttia, Hatanpään valtatien työt mukaan lukien. Töiden ja kustannusten etenemistä voi seurata Raitiotieallianssin nettisivuilla sekä Tampereen kaupungin nettisivuilla.
Hämeenkadun katurakentaminen on talven ajan tauolla ja jatkuu ensi keväänä pääasiassa Keskustorin alueella.
Tampereen Ratikan koeajot jatkuvat liikennöinnin aloittamiseen eli ensi vuoden elokuuhun asti ja raitiotiellä liikkuu säännöllisesti myös kunnossapitokalustoa. Raitiotien myötä liikenneympäristö on muuttunut ja sen vuoksi uudet toimintatavat liikenteessä kannattaa nyt ottaa haltuun. Ratikkaan liittyvät liikennesäännöt löytyvät mm. Tampereen Ratikan sivuilta.
Koronavirus ei ole edelleenkään vaikuttanut raitiotien rakentamisen etenemiseen, mutta virustilannetta ja viranomaisten ohjeistusta seurataan edelleen tarkasti ja nopeisiin toimenpiteisiin on varauduttu, mikäli tilanne muuttuu.
Raitiotien rakentamisen vaikutuksista ja liikennejärjestelyistä tiedotetaan rakentamisen lähialueilla ja Raitiotieallianssin eri kanavissa: raitiotieallianssi.fi, Instagram, Facebook, Twitter, YouTube.
KESKUSTA
Pyynikintorilla on tehty raitiotien taidepysäkin katosasennuksia valmistelevia töitä ja katosten asennus alkaa tammikuun puolivälissä.
Hämeenkadun ja Aleksis Kiven kadun liittymässä otetaan käyttöön suojatien liikennevalot tammikuun aikana. Hatanpään valtatien ja Hämeenkadun risteyksessä kiveystyöt ovat talvitauolla, ajoradan nupukivien ja pysäkkitaskujen loput saumaukset tehdään kevättalven aikana valmiiksi sääsuojassa.
Itsenäisyydenkadulla Attilan rakennuksen tukimuurityöt etenevät sääsuojassa. Töiden vuoksi jalankulku on ohjattu kadun pohjoispuolelle.
HATANPÄÄN VALTATIE
Hatanpään valtatien työt etenevät suunnitellusti ja työt ovat käynnissä viikosta 2 alkaen kaikissa kohteissa.
Hämeenkatu–Verkatehtaankatu-osuudelle on rakennettu sääsuoja nupukivien saumaamiseksi kevättalvella. Hämeenkadun liittymäalueelle on avattu suojatie talveksi. Länsipuolelle on talveksi asfaltoitu väliaikainen jalkakäytävä.
Verkatehtaankatu–Otavalankatu–Suvantokatu-osuudella itäpuolen jalkakäytävä on valmis ja alueen sähköratapylväät on asennettu. Töiden aikana jalkakäytävä toimii yhdistettynä jalankulku- ja pyöräilyväylänä. Länsipuolelle asennetut ratasähkö- ja valaisinpylväsperustat ovat valmiit ja pylväät asennetaan tammikuussa. Tulevien katupuiden kantavat kasvualustat on pääosin saatu valmiiksi. Lopputilanteessa länsipuolelle tulee 12 uutta lehmusta.
Jalankulun liikennejärjestelyihin tulee muutoksia viikolla 2 eli 11.1. alkaen kun Verkatehtaankadun ja Suvantokadun välillä aloitetaan Otavalan tunnelin korjaustyöt sääsuojassa sekä kadun rakennekerrosten uusiminen kiinteistön seinän vieressä. Töiden vuoksi jalankulku Verkatehtaankadun ja Suvantokadun välillä Hatanpään valtatien länsipuolella siirtyy kiinteistöjen seinustalta kadun keskiosalle, uusien raitiotiekiskojen alueelle. Jalankulku erotetaan ajoradasta aitaamalla. Koskikeskukselle järjestetään kulku ja opasteet kaikissa työvaiheissa. Ravintola Los Pollosin sisäänkäynti järjestetään Koskikeskuksen pääovilta siten, että reitti ohjataan tunnelin töitä varten rakennettavan sääsuojan sisäpuolelta. Koskikeskuksen kanssa on sovittu ko. järjestelyistä töiden aikana.
Suvantokatu–Vuolteenkatu-alueella bussipysäkkialue Sorinaukion puolella on edistynyt suunnitellusti syksyn aikana ja pysäkki otetaan käyttöön ensi kesänä. Sorin raitiopysäkkialueelle on asennettu pysäkkikatokset ja -kaiteet. Pysäkkialueen betonikiveystöitä tehdään kelien mukaan.
Vuolteenkatu–Tampereen valtatie-korttelissa työt ovat siirtyneet kadun reuna-alueelle. Pyöräily on ohjattu alueella kiertoreiteille. Alueelle on asennettu ratasähkö- ja valaisinpylväät ja valaistus on käytössä. Alueella jatketaan kaapeliputkituksia ja puiden kantavan kasvualustan rakentamista. Lopputilanteessa kortteliin tulee seitsemän uutta lehmusta. Linja-autoaseman edustalle rakennetulla sähkönsyöttöasemalla ovat käynnissä sähköasennukset ja rakennustöiden viimeistelyt.
Vuolteenkadun ja Hatanpään valtatien länsipuolen liittymässä tulee liikennejärjestelyjä jalankulkuun viikolla 2. Liittymässä tehdään liittymäalueen kaapeliputkituksia ja pohjarakenteita noin kolmen viikon ajan. Töiden aikana liittymässä sijaitseva suojatie siirretään noin 100 metriä lännen suuntaan. Jalankulku ohjataan uuden suojatien kautta Vuolteenkadun yli.
KALEVA
Kuntokadulle ja Lääkärintielle asennetaan vielä tammikuussa ajojohtimia. Lisäksi kevään aikana muokataan raitiopysäkkien kaiteita.
HERVANNAN VALTAVÄYLÄ
Hervannan valtaväylällä tehdään tarvittaessa ajojohtimien säätöä, muilta osin raitiotietyöt ovat valmiit.
HERVANTA
Tohtorinpuiston ja Hervantajärven alueella jatkuu vielä tammikuussa raitiotien ajojohtimien asennus.
SANTALAHTI
Ensimmäisen rakentamisvaiheen liikennejärjestelyt valmistuivat joulukuussa ja ne ovat nyt käytössä. Liikennejärjestelyt kestävät kevääseen saakka ja mahdollisista muutoksista tiedotetaan erikseen.
Paasikivenkadulla jatkuvat maanrakennustyöt sekä johto- ja putkisiirrot kahdessa kohdassa, Sepänkadun liittymästä sekä Haarlan kiinteistön kohdalta lännen suuntaan. Työalueet sijaitsevat Paasikivenkadun pohjoispuolella eli Näsijärven puolella. Tammikuun puolivälissä aloitetaan hulevesilinjan rakentaminen Paasikivenkadulla, joka aiheuttaa liikennejärjestelyjä ja tilapäisiä kiertoreittejä jalankulkijoille ja pyöräilijöille Haarlankadulla noin kuukauden ajaksi.
Paasikiventiellä aloitetaan uuden Santalahden ylikulkusillan rakentaminen. Viikolla 2 eli 12.-14.1. siirretään Santalahden nykyinen ylikulkukäytävä noin 30 metriä keskustan suuntaan. Nykyisen puisen ylikulun tilalle rakennetaan leveämpi teräsbetoninen ylikulkusilta. Nykyinen ylikulkukäytävä siirretään väliaikaiseksi kulkutieksi Paasikiventien yli rakentamisen ajaksi. Ylikulun siirrosta aiheutuu muutoksia jalankulkuun, bussipysäkeille ja autoliikenteelle. Paasikiventien ajorataa kavennetaan töiden ajaksi siten, että työalueen kohdalla on yksi kaista kumpaankin suuntaan. Nostotyö suoritetaan suljetulta ajoradalta. Siirrot tehdään yöllä hiljaisen liikenteen aikana. Aamulla työmatkaliikenteen alkaessa on käytettävissä normaalisti kaksi kaistaa kumpaankin suuntaan.
Työt tehdään keliolosuhteiden salliessa, ja esimerkiksi kova tuuli tai lumipyry voi siirtää töitä eteenpäin suunnitellusta ajankohdasta. Siltatöistä tiedotetaan erikseen Raitiotieallianssin kanavissa.
Rantatien risteyssillan länsipuolella jatkuu Santalahden tukimuurin rakentaminen
Rantatien tulevan itäisemmän raitiopysäkin kohdalla jatkuvat tukimuurityöt entisen tulitikkutehtaan kohdalta. Rantatien alueella tehdään myös johto- ja putkisiirtoja pois tulevan raitiotien alta. Raitiotieväylä sijaitsee Rantatien ja Paasikiventien (valtatie 12) välissä, ja Rantatien osuudella sijaitsee kaksi raitiopysäkkiä.
Pirkankadulla, Sepänkadun liittymäalueen läheisyydessä, jatkuvat vesihuoltotyöt kadun eteläpuolella. Alueella ovat käytössä työnaikaiset kaistajärjestelyt.