Kuvapankki 2019

Kuvapankkiin on koottu julkaisuvapaita kuvia ja videoita Tampereen raitiotiestä. Kuvia voi käyttää vapaasti journalistisiin tarkoituksiin. Kuvia käytettäessä on aineiston tai sitä sisältävän tai hyödyntävän palvelun yhteyteen liitettävä maininta alkuperäislähteestä.

Kuvat ja videot vuodelta 2017
Kuvat ja videot vuodelta 2018
Kuvat ja videot vuodelta 2020


Ajojohtimien asennusta Hervannassa toukokuussa 2019


Varikko maaliskuu 2019


Ajojohtimien asennusta Hervannan valtaväylällä helmikuussa 2019


Hervannan valtaväylä ja Hallila tammikuussa 2019


Videot

Löydät enemmän videoitamme Youtube-kanavaltamme.

 

Hämeenkadun ensimmäisen raitiotiekorttelin, Tuulensuun, rakentamistyöt ovat valmistuneet. Raitiotieallianssi on rakentanut kortteliin raitiotien sekä uusinut jalkakäytävät, maanalaisen kunnallistekniikan eli johdot ja putket, sekä katuvalaistuksen katusuunnitelmien mukaisiksi. Työt valmistuivat aikataulussaan, kesäkuun loppuun mennessä.

Tampereen raitiotie on saavuttanut jälleen merkittävän välietapin, sillä kaksoisraidetta on rakennettu täydet kymmenen kilometriä. Kaksoisraidetta on nyt siis kaksi kolmasosaa koko raitiotien ensimmäisen osuuden, keskusta–Hervanta–Tays, kokonaismäärästä. Raitiotien koko pituus tällä osalla on 15 kilometriä. Kiskotöistä valtaosa valmistuu vuonna 2019.

Hervannan valtaväylällä tehdään tänä kesänä kovaa vauhtia sepelirataa. Radan päällysrakenne on siis tehty sepelistä ja sitä voidaan käyttää Hervannan valtaväylällä, koska ratikka kulkee omalla reitillään, eikä alue ole muun liikenteen käytössä.

Sepelirataa tulee reitille 5100 metriä ja lisäksi varikolle tehdään 1350 metriä. Raitiotierataa osalle 1 (keskusta-Hervanta-Tays) rakennetaan tänä vuonna ennätysmäärä, ja valtaosa siitä valmistuu vuoden loppuun mennessä.

Videolla työmaapäälikkö Tino Orell kertoo lisää sepeliradan tekemisestä.

Tampereen raitiotien ensimmäiselle osalle (keskusta–Hervanta–Tays) rakennetaan maailman pohjoisimpia nurmirataosuuksia. Tulevan nurmiradan kasvualusta ja siemenseos on nyt valittu vuoden kestäneen kokeilun jälkeen. Sen perusteella päätettiin, että nurmirata toteutetaan tavallisella viherrakentamisen kasvualustalla ja siemenseoksella, jossa on puolet muutamaa eri natalajiketta ja puolet muutamaa eri nurmikkalajiketta. Eri lajien suhde muotoutuu paikallisesti kasvuolosuhteiden perusteella.

Kaupunkimallivideo esittelee Kalevan kaupunginosan muutoksia, jotka tulevat raitiotien vaikutuksesta.

Hervannan raitiovaunuvarikko

Videolla kerrotaan Tampereelle rakenteilla olevan raitiotien työvaiheista Itsenäisyydenkadulla.

Videolla näytetään kuinka vaihto raitiovaunusta linja-autoon toteutetaan Taysin päätepysäkillä.

Video havainnollistaa Tampereen raitiotien ensimmäistä rakentamisvaihetta.