Uusia raitiotiekatuja valmistunut – raitiotien länsiosan rakentaminen päätettävänä

Tampereen raitiotien osan 1 (keskusta–Hervanta, Tays–Hatanpään valtatie) rakentaminen jatkuu edelleen aikataulussa. Tämänhetkisen arvion mukaan osan 1 tavoitekustannus tullaan alittamaan noin 26 miljoonalla eurolla. Osan 1 raidetyöt saadaan valmiiksi lähiviikkoina, kun koko kaksoisraiteen määrä eli 15 650 metriä on asennettu.

Uusia raitiotiekatuja valmistui syyskuussa, sillä Pirkankadun ja Itsenäisyydenkadun raitiotietyöt ovat kokonaisuudessaan valmiit. Raitiotien rakentamisen lisäksi molemmilla kaduilla on uusittu katurakenteita ja liikennejärjestelyjä uusien katusuunnitelmien mukaiseksi. Myös raitiotien sähkörata- ja valaisinpylväät sekä ajojohtimet on asennettu ja säädetty paikoilleen. Katujen valmistumisesta ja tehdyistä töistä kerrotaan Raitiotieallianssin videoissa: https://www.youtube.com/watch?v=guTUEawREKY
https://www.youtube.com/watch?v=TKeJRSCnGU4

Tampereen Ratikan ensimmäiset koeajot Kalevan ja Tammelan alueella syyskuun puolivälissä onnistuivat odotusten mukaan. Kaikki vaunun, radan ja eri teknisten järjestelmien testit sujuivat suunnitellusti. Ratikan saapuminen Kalevaan ja Tammelaan kiinnosti kuntalaisia ja houkutteli paikalle runsaasti yleisöä. Koeajot jatkuvat lokakuussa viikolla 41 Hervannassa. Keskusta-alueella koeajetaan jälleen marraskuussa, jolloin vuorossa ovat Hämeenkatu ja Pirkankatu.

Tampereen ensimmäinen täysin varusteltu raitiovaunu saapui varikolle 12. syyskuuta. Vaunuun voi tutustua Tampereen Ratikan videolla https://youtu.be/zGZ9eCERVvk

Raitiovaunuja tulee tänä syksynä vielä lisää, ja ensi kesänä kaupungissa liikennöi yhteensä 19 raitiovaunua. Raitiovaunuilla liikutaan koeajoissa liikennesääntöjen mukaisesti. Ratikkaan liittyvät liikennesäännöt kannattaa ottaa haltuun, ne löytyvät mm. Tampereen Ratikan sivuilta.

Tampereen kaupunginvaltuuston on tarkoitus päättää raitiotien länsiosan Pyynikintori-Santalahti-Lentävänniemi rakentamisesta maanantaina 19. lokakuuta. Kaupunginhallitus käsitteli asiaa 28. syyskuuta ja päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että raitiotien osa 2 Pyynikintori–Lentävänniemi rakennetaan.

Koronavirus ei ole toistaiseksi vaikuttanut raitiotien rakentamisen etenemiseen, mutta virustilannetta ja viranomaisten ohjeistusta seurataan edelleen tarkasti ja nopeisiin toimenpiteisiin on varauduttu, mikäli tilanne muuttuu.

Koko hankkeesta, mukaan lukien 2019 aloitettu Hatanpään valtatien osuus, on nyt valmiina 85 prosenttia ja projektiaikaa kulunut 70 prosenttia. Hatanpään valtatiellä  raitiotietöistä on valmiina jo 46 prosenttia.  Töiden ja kustannusten etenemistä voi seurata Raitiotieallianssin nettisivuilla sekä Tampereen kaupungin nettisivuilla.

Koeajot Tammelassa ja Kalevassa keräsivät innostunutta yleisöä. Kuva: Wille Nyyssönen

 

Keskusta

Pirkankadun raitiotietyöt ovat valmiit.

Hämeenpuiston raitiotietyöt ovat valmiit ja liikennevalot alueella on otettu käyttöön.

Hämeenkadun länsipään liikenne muuttui Hämeenpuiston liikennevalojen käyttöönoton myötä jälleen kaksisuuntaiseksi 21. syyskuuta. Katua ylittäessä kannattaa jatkossa huomioida myös suojateiden ja raitiotien ylityspaikkojen erot. Suojatiellä ratikalla ja muilla ajoneuvoilla on väistämisvelvollisuus, ylityspaikoilla väistämisvelvollisuus puolestaan on jalankulkijoilla ja pyöräilijöillä.

Hämeenkadulla jatketaan kiveystöitä loppuvuonna vielä Keskustori–Hämeensilta–Koskikatu-osuudella, kadun molemmilla puolilla. Muut tämän vuoden osuudet eli Hämeensillan raitiotieosuus, Kuninkaankadun ja Aleksis Kiven kadun välinen kortteli sekä Koskikatu–Pellavatehtaankatu–Aleksanterinkatu-osuus ovat valmistuneet, pois lukien Aleksanterinkadun liittymäalue bussireitin kohdalta.

Itsenäisyydenkadun raitiotietyöt ovat valmiit. Itsenäisyydenkadulla jatkuvat vielä Tampereen kaupungin erillistyönä katurakennustyöt kadun pohjoispuolella. Tullin raitiopysäkin katostyöt Attilan kiinteistön kohdalla tehdään myöhemmin kiinteistön omien töiden valmistuttua.

Rautatienkadun osalta raitiotie- ja katurakennustyöt ovat valmistuneet.

Pirkankadun ja Itsenäisyydenkadun raitiotietyöt valmistuivat syyskuussa. Kuva: Wille Nyyssönen

 

Hatanpään valtatie

Hatanpään valtatiellä on tehty useassa kohdassa radan päällysrakennetta eli valettu kiintoraidelaattaa ja asennettu kiskoja paikoilleen. Hämeenkadulle kääntyvän kiintoraidelaatan pohjatyöt ovat käynnissä ja kiskojen asennus alkaa lokakuun alkupuolella.

Koskipuiston bussipysäkeillä Hatanpään valtatien itäpuolella aloitetaan pysäkin pohjalaatan asfaltointeja. Lisäksi kohdalle asennetaan yhdistetty sähkörata- ja valaisinpylväs lokakuun aikana. Länsipuolella ovat käynnissä bussipysäkkitaskun ja lähiviikkoina myös jalkakäytävän kiveystyöt. Otavalankatu – Suvantokatu -välillä jatkuvat betonikiveystyöt kiskojen välissä sekä jalkakäytävällä. Lisäksi idänpuoleinen ajorata asfaltoidaan viikolla 41 ja liikenne käännetään kulkemaan itäpuolelle viikolla 43. Sorin aukion raitiotiepysäkillä ovat käynnissä paasikiviasennukset. Vuolteenkadun risteyksessä on tehty suojatieylitysten betonikiveyksiä sekä reunakiviasennuksia. Linja-autoaseman edustalle maan alle rakennetun sähkönsyöttöaseman työt etenevät kojeistoasennuksilla.

 

Hatanpään valtatiellä on valettu kiintoraidelaattaa ja laitettu kiskoja paikalleen. Kuva: Wille Nyyssönen

 

Kaleva

Rieväkadulla, Teiskontiellä ja Sammonkadulla jatketaan suojatieylitysten käytettävyyden parannuksia. Työt sisältävät liikennevalojen painonappien muutoksia, kiveys- ja asfalttimuutoksia sekä ajoratamaalauksia. Muutokset tehdään Raitiotieallianssin liikenneturvallisuusauditoinnin perusteella ja ne valmistuvat tämän vuoden aikana.

Kuntokadulle ja Lääkärintielle asennetaan loppusyksyn aikana ajojohtimet. Lääkärintielle ja Tekunkadulle, Kekkosentien ylittävän sillan alueelle, istutetaan puita loka-marraskuussa.

 

Suojatieylitysten käytettävyyden parannuksia jatketaan Kalevassa. Kuva: Wille Nyyssönen

Hervannan valtaväylä

Hervannan valtaväylällä tehdään tarvittaessa ajojohtimien säätöä, muilta osin raitiotietyöt ovat valmiit.

 

Kuva: Wille Nyyssönen

 

Hervanta

Myös Insinöörinkadulla on tehty liikenneturvallisuuteen liittyviä parannuksia mm. kiertoliittymien läheisyydessä.Hervannassa Makkarajärvenkadun raitiotien rakentamistyöt valmistuvat lokakuun alussa ja alue luovutetaan tilaajalle. Alueelle on raitiotieradan lisäksi rakennettu myös oma raitiopysäkki eli Hervantajärven päätepysäkki. Rakentamistöiden jälkeen Tohtorinpuiston ja Hervantajärven alueella on aloitettu raitiotien ajojohtimien asennus, joka jatkuu loppuvuoteen. Lisäksi radan ylityksiin asennetaan raitiotien varoitusvalot.

Raitiotie Makkarajärvenkadun alueelle on toteutettu kiintoraidelaattaan asennetuilla kiskoilla, jonka pintarakenteena on nurmirata. Insinöörinkadun ja Makkarajärvenkadun välinen rata Tohtorinpuistossa on sepelirataa. Raitiotieallianssi on rakentanut raitiotien ohella uuden asuntoalueen kunnallistekniikkaa sekä alikulkukäytävän. Makkarajärvenkadun työt käynnistyivät talvella 2019.

 

Makkarajärvenkadun alueen kiintoraidelaatan pintarakenteena on nurmi.

 

Raitiotien länsiosasta päätös lokakuussa

Raitiotieallianssi on saanut valmiiksi raitiotien osan 2 (Pyynikintori–Santalahti–Lentävänniemi) toteutussuunnitelman ja tavoitekustannuksen, jotka on esitelty Tampereen kaupunginhallitukselle. Raitiotien osan 2 (Pyynikintori–Lentävänniemi) rakentamisen Raitiotieallianssia sitova raitiotien tavoitekustannus on 84,9 miljoonaa euroa ja Tampereen kaupungin kaupunkiympäristön palvelualueen allianssilta tilattavien synergisten rinnakkaishankkeiden tavoitekustannus on 26,2 milj. euroa. Rakentamisesta on tarkoitus päättää kaupunginvaltuustossa 19.10. Tampereen kaupunginhallitus on jo aiemmin päättänyt, että raitiotien rakentaminen keskustasta länteen voidaan toteuttaa kahdessa vaiheessa. Lokakuussa päätetään raitiotien jatkamisesta Pyynikintorilta Lentävänniemeen siten, että rakentaminen alkaisi osuudella 2A Pyynikintorilta Santalahteen ja jatkuisi osuudella 2B Santalahdesta Lentävänniemeen, kun Näsijärven järvitäytön luvat ovat lainvoimaiset. Rakentaminen osalle 2A alkaisi tällöin heti toteutuspäätöksen jälkeen loka-marraskuussa 2020.

Raitiotien rakentamisen vaikutuksista ja liikennejärjestelyistä sekä osan 2 etenemisestä tiedotetaan rakentamisen lähialueilla ja Raitiotieallianssin eri kanavissa: raitiotieallianssi.fi, Instagram, Facebook, Twitter, YouTube.