Tampereen Raitiotieallianssi menestyi Vuoden projekti -kilpailussa – hankkeen valmistuminen etuajassa ja alle budjetin sai tunnustusta kovassa kisassa

Tampereen raitiotiehanke menestyi Projektiyhdistyksen Vuoden Projekti-kilpailussa ja sai kolmen finalistin joukossa kunniamaininnan. Vuoden projekti -palkintoa jakaa Projektiammattilaiset ry ja palkinnon saaja julkistettiin Projektipäivillä 27.10.2020.. Kunniamaininnan saaneessa Tampereen raitiotie -hankkeessa on edetty aikataulusta ja budjetista edellä. Vaiheen 1 raitiotie saatiin käyttöön elokuussa 2021.

Raitiotien osa 1 saatiin käyttöön elokuussa 2021. Nyt on vuorossa osan 2A rakentaminen, joka valmistuu syksyllä 2023. Monivuotisen hankkeen kehitysvaihe käynnistyi kesällä 2015. Hanke on toteutettu allianssimallilla, jossa osapuolten yhteistyö on toiminut hyvin myös koronan aiheuttamana poikkeusaikana.

Vuoden projekti-palkinnon sai Helsinki Airport kehitysohjelma. Hankkeella Finavia on valmistautunut Suomen vahvaan rooliin ulkomaanliikenteen, erityisesti Aasian liikenteen kasvun keskipisteenä. Palkitsemisperusteina olivat muun muassa hankkeen laajuus, aikataulun ja budjetin hyvä hallinta ja hankkeen merkitys Suomen asemalle kansainvälisessä lentoliikenteessä.

Tampereen Raitiotieallianssin lisäksi kunniamaininnan sai Keski-Suomen keskussairaala Novan suuri rakennushanke.

”Kaikki finaaliin päässeet hankkeet ovat ainutkertaisia, laajoja, pitkäaikaisia, teknisiä, kompleksisia, hyvin johdettuja ja onnistuneita projekteja. Kaikissa on ollut mukana useita osapuolia ja toteuttajia, ja toimintaa ovat ohjanneet erilaiset lait, määräykset ja standardit. Niissä kaikissa on kuunneltu myös loppukäyttäjiä herkällä korvalla. Joka vuosi tuomaristolla on suuri haaste valita useista erilaisista onnistuneista projekteista voittaja. Varsinkaan tänä vuonna valinta ei ollut helppo”, toteaa yli 10 vuotta tuomariston jäsenenä toiminut PRY:n toimitusjohtaja Timo Saros.

” Olemme erittäin ylpeitä Tampereen raitiotiehankkeesta ja menestyksestä kovassa kilpailussa. Kiitos tästä kuuluu upeille Ratikantekijöillemme. Tampereen Ratikka ja raitiotien rakentaminen on ollut historiallinen projekti, joka joukkoliikenteen lisäksi kehittää koko Tampereen kaupunkiseutua”, Tampereen Raitiotien Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö iloitsee.

”Kiitos hankkeen onnistumisesta ja hyvästä menestyksestä kuuluu ilman muuta projektin henkilöstölle, joka on vienyt hankkeemme hienosti maaliin, etuajassa ja alle tavoitekustannuksen”, Raitiotieallianssin projektipäällikkö Sari Valjus kiittää.

Kiskojen asennusta Rantatiellä.

Helsinki Airport kehitysohjelma
Helsinki-Vantaa on noussut Euroopan tärkeimpien lentoasemien joukkoon. Laajarunkoliikenteen ja sen toimintaedellytysten kehittäminen onkin Finavian investointiohjelman keskeisin tavoite. Matkustajasiltojen määrän kasvattaminen 8:sta 16:een nopeuttaa myös lentoyhtiöiden toimintaa.Noin miljardi euroa maksava hanke alkoi vuonna 2014, ja nyt uudistuksista on valmiina noin 90 prosenttia. Lentoaseman ohjelman kolmeen varsinaiseen vaiheeseen ja neljänteen lisävaiheeseen sisältyy yhteensä 25 projektia.

Keski-Suomen keskussairaala
Toisen kunniamaininnan saanut Keski-Suomen sairaanhoitopiirin uusi Sairaala Nova Jyväskylässä on kustannuksiltaan ja laajuudeltaan Keski-Suomen suurin julkinen rakennus koskaan, ja pitkään aikaan ainoa kokonaan uuden sairaala rakennushanke Suomessa.Kuusivuotisen hankkeen tavoitteena oli potilaille ja henkilökunnalle terveellinen, turvallinen ja hyvä rakennus. Toimintamalliltaan täysin uudistetun sairaalan suunnitteluun osallistui 350 sairaanhoitopiirin omaa asiantuntijaa. Nova otettiin käyttöön koronan takia tarkennetun aikataulun mukaan tammikuussa 2021. Rakentaminen pysyi melko hyvin kustannusarviossa, loppukustannukset ylittyivät vain vähän.

Lisätietoja:
Vuoden projekti -kilpailusta: Toimitusjohtaja Timo Saros, Projektiammattilaiset ry, 0400 623 171, timo.saros@pry.fi
Helsinki-Vantaan lentoasemahankkeesta: Martti Nurminen, 040 5652072, martti.nurminen@finavia.fi , https://www.finavia.fi/fi/helsinki-vantaan-kehitysohjelma
Tampereen raitiotiehankkeesta: Pekka Sirviö, 040 334 5798, pekka.sirvio@tampereenraitiotie.fi, raitiotieallianssi.fi
Keski-Suomen keskussairaalan hankkeesta: Hannu Pellinen, 050 412 3758, hannu.pellinen@ramboll.fi ja Esa Ikäheimonen, 041 4321100, esa.ikaheimonen@ramboll.fi, fi.ramboll.com/Media/rfi/tietomalli-ja-vaiheistus-tyokaluina-sairaala-novan-suunnittelussa

Projektiammattilaiset ry.