Ideatoiminta hyödyttää kaikkia

Raitiotien rakentamisessa on alusta asti pyritty kehittämään toimintaa ja löytämään uusia ideoita sekä innovaatioita, jotka tekevät hankkeesta yhä paremman. Ideointi ja innovointi ovat olleet osa raitiotien suunnittelua ja toteutusta heti projektin alkumetreiltä lähtien, ja niillä on keskeinen asema koko Raitiotieallianssin onnistumisessa. Kaikki hankkeella työskentelevät ovat voineet jakaa omia ideoitaan ja parannusehdotuksiaan, ja hyvistä ideoista on myös palkittu.

Innovaatiot eivät ole vain sattumanvaraista toimintaa, vaan niillä on tarkoituksellisesti pyritty löytämään parempia tapoja rakentaa raitiotie sekä säästämään esimerkiksi kustannuksia ja aikaa. Esimerkiksi Raitiotieallianssissa hankkeen ensimmäisellä osalla syntyneet yli 600 uutta ideaa auttoivat säästämään lähes 10 miljoonaa euroa ja parantamaan hankkeen toteutusta. Myös Raitiotieallianssin toisella osalla on hyödynnetty innovatiivisia ratkaisuja, jotka ovat edistäneet mm. kustannus- ja työtehokkuutta sekä turvallisuutta. Ideatoiminnasta on suuri hyöty allianssin lisäksi myös loppukäyttäjille. Kun raitiotierakentamista kehitetään, lopputulokset näkyvät liikennöinnissä.

Raitiotien koeajoja Hiedanrannassa syyskuussa 2024. Kuva: Opa Latvala

Palkitsemiskäytännöillä kannustetaan ideointiin

Ideoiden kehittämisessä ja innovaatiotoiminnassa keskeistä on henkilöstön aktiivinen osallistuminen, sillä ainoastaan siten ideoita saadaan kehitettyä innovaatioiksi. Raitiotieallianssissa ideatoimintaan kannustetaankin esimerkiksi palkitsemalla viikon sekä kuukauden parhaat ideat. Esiin nousseita ideoita kerätään säännöllisesti eri kokousten yhteydessä, ja ideointiin kannustetaan myös muun muassa työmaiden infonäytöillä.

Aktiivisen ideointikulttuurin ylläpitämiseksi Raitiotieallianssille on nimetty ideavastaava. Ideavastaava huolehtii ideoiden keräämisestä ja varmistaa, että kaikkien ideoiden toteutusmahdollisuudet käydään läpi. Ideoista toteutetaan ne, jotka osoittautuvat hankkeelle parhaiksi. Uusia toimintatapoja syntyy usein tekemisen tiimellyksessä, ja monet ideat tulevatkin suoraan työmaalta.

Kiskojen asennusta Hiedanrannassa syyskuussa 2022

Idea: Sepänkadun sillan jalkojen valumuotin naulauspukkien valmistaminen itse

Sillan jalkojen valumuotissa käytetään kolmion mallisia naulauspukkeja, jotka tilataan tyypillisesti esimerkiksi kattoristikkotehtaalta. Sepänkadun siltaa rakennettaessa kuitenkin huomattiin, että käytettävissä olevilla timpuriresursseilla naulauspukit voidaan tehdä itse. Naulauspukkien tekeminen itse tilaamisen sijaan on tehokkaampaa sekä kustannuksien että aikataulujen kannalta.

Idea: Kaapelinsuojaputkien merkitseminen nippusiteellä kiinnitettävällä tunnisteella

Aiemmin suojaputkien merkinnät olivat putken kyljessä, mikä oli epäkäytännöllistä, sillä merkinnät eivät näkyneet esimerkiksi valokuvissa. Uusi merkintätapa on kiinnittää suojaputkeen nippusiteellä tunniste, josta selviää putken päätepiste sekä tunnistenumero. Tunniste löytyy jokaisesta kaapelikaivossa olevasta putkesta, jolloin ne helpottavat dokumentointia. Nippusiteellä kiinnitettävät tunnisteet pysyvät kiinni myös kaapeloinnin ajan, ja nopeuttavat työskentelyä vielä myöhemmissäkin työvaiheissa.

Kaapelinsuojaputket merkattu tunnisteilla. Kuva: Hely-Anna Mäki

Idea: Kiskolämpötilan hallinta jyrkemmissä kaarteissa kiskon lämpöeristeellä

Kiskojen lämpölaajenemista hallitaan johtamalla lämpölaajenemisesta aiheutuvat voimat kiskonkiinnitysten ja pölkkyjen kautta tukikerrokseen. Raitiotien geometriassa kaarteet ovat kuitenkin jyrkempiä kuin rautateillä, joten lämpölaajenemisesta aiheutuva voima kohdistuu kaarteissa voimakkaammin ulkokaarteesta ulospäin. Näiden voimien hallitsemiseksi kaarteisiin asennetaan lämpöeristeet, joiden avulla voidaan hallita kiskojen lämpölaajenemista sekä pienentää siihen liittyviä riskejä.

Idea: Työkohteiden 360-ilmakuvaaminen

Työmaalla havaittiin, että työkohteiden ja varastoalueiden 360-ilmakuvaamisella olisi useita hyötyjä. Ilmakuvaamisen hyötyjä on esimerkiksi työnsuunnittelun helpottaminen ja työkaluston sovittamisen helpottuminen työkohteelle. Lisäksi kuvien ottaminen vähentää ylimääräisiä reissuja työkohteelle, ja ilmakuvat mahdollistavat havainnollistavan esitystavan esimerkiksi sellaisille urakoitsijoille, jotka eivät ole ennen käyneet paikan päällä. 360-ilmakuvaaminen nopeuttaakin hankkeella työnsuunnittelua ja työvaiheiden tekemistä.

Rosenlewin sillan työmaa-aluetta kesällä 2024. Kuva: Wille Nyyssönen

Idea: Turvallisuushavainnoista palkitseminen

Hankkeen aikana palkitsemiskäytäntöä on jatkuvasti kehitetty ja käytäntöä muutettiin helmikuussa 2022 niin, että havainnot kerätään työryhmittäin ja sopivan rajan täytyttyä havainnon tehneet palkitaan. Muutos on johtanut siihen, että ennen muutosta vuonna 2021 havaintoja tehtiin 343 kappaletta, kun taas vuonna 2023 havaintoja tehtiin huikeat 1259 kappaletta.

Vuoden 2024 elokuuhun mennessä Raitiotieallianssin osalla 1 ja osalla 2 on tuotettu yhteensä 1246 ideaa, joista 507 kappaletta on tuotettu osalla 2. Työntekijöiden ideat ja innovaatiot ovat mahdollistaneet projektille arviolta jopa 8,6 miljoonan euron kustannussäästöt. Idea- ja innovaatiotoiminta hyödyttää niin työntekijöitä, allianssia kuin loppukäyttäjiäkin. Se antaa myös työntekijöille mahdollisuuden kehittää omaa osaamistaan.