Muutos on osa maisemaa
Aivan raitiotietyömaan vieressä asuminen on opettanut ensimmäisen vuoden aikana siihen, että ainoa pysyvä asia on muutos. Koneet myllertävät kotikadun varrella päivästä toiseen. Sitä mukaa kun vanhat kuopat saadaan täytetyiksi, uudet on ehditty jo kaivaa. Rakennusaidat ilmestyvät ja katoavat tiuhaan tahtiin. Kauppareitti on erilainen miltei viikoittain.
Naapureiden tuskastunutta jupinaa kuulee milloin bussipysäkkien, milloin suojateiden paikkojen vaihtumisesta. Vaikka elämä suuren rakennushankkeen keskellä vaati aluksi itseltänikin totuttelua, kaivinkoneet, rautapalkit ja kelta-asuiset rakentajat ovat kuukausien mittaan vakiintuneet osaksi arjen kuvastoa. Sama taitaa päteä naapureihin. Jupina on alkanut vaihtua päivittelyksi ja naureskeluksi. Arkisen ja hiljaisen katujörötyksen lisäksi työmaa on saanut jopa tuntemattomat ihmiset puhumaan toisilleen.
”Mistäs täältä tänään pääsee tien yli?”
Raitiotien vieressä asuessa on ainakin verrattain hyvin perillä siitä, mitä milloinkin tapahtuu. Katujen risteyksissä pönöttävät ilmoituskyltit kertovat reittimuutoksista. Lähiseudun asukkaille muuttuneet kulkuväylät käyvät nopeasti tutuiksi. Toiselta puolen kaupunkia tulevat kulkijat taas saattavat yllättyä. Olen nähnyt ties kuinka monen autoilijan tehneen u-käännöksen huomattuaan, että reitti Kaupinkadulta Sammonkadulle on kiinni.
Tieto siitä, mitä milloinkin tapahtuu, auttaa pitämään pään kylmänä jatkuvan muutoksen keskelläkin. Lisäksi viereiseen työmaahan on helppo suhtautua suopeasti, kun näkee, miten nopeasti urakka etenee. Avattujen katujen tilalle ilmestyy uutta asfalttia ja pysäkin näköisiä ulokkeita alkaa pistää jalkakäytäviltä ajoradan puolelle. Sammonkatua kulkiessa ajatus alkaa jo karkailla muutaman vuoden päähän.
Kalevan alueen rakennustöiden päätyttyä pitäisi kuitenkin malttaa odottaa vielä hyvä tovi, ennen kuin raitiotie vihitään virallisesti käyttöön. Työmaan kadottua kaduilla komeilevat käyttämättömät kiskot, joiden olemassaoloon totuttelisi mieluiten jo vaunun penkillä istuen. Tuleva odotus lienee samanlaista kuin lapsena jouluaaton kärkkyminen. Mutta kuten lapsena malttoi aina pukin saapumiseen asti, niin kai aikuinenkin voi odottaa pientä junaa tulevaksi.
Nikke Kinnunen
