Raitiotie rakentuu kestävälle pohjalle

Geotekniikka, eli tutummin maa- ja pohjarakentaminen, on tärkeä osa raitiotien rakentamista.  Monesti nämä työt näyttäytyvät vain yhtenä työvaiheena ja jäävät valmiissa rakenteessa piiloon. Mutta mikäli pohjarakenteita ei suunnitella ja toteuteta huolella, ovat seuraukset pian kaikkien nähtävillä. Tulevassa raitiotiessä ongelmat huomattaisiin hyvin pian hyppivänä kyytinä, alentuneina nopeuksina tai pahimmillaan auki kaivettuina raitiotieosuuksina.

Raitiotieallianssilla on joukko geoteknikkoja ja maarakentajia paneutumassa näihin haasteisiin. Tampereella on maanpinnan alla usein melko suotuisat olosuhteet rakentamiselle; kallion pinta on korkealla ja harjualueilla on kantavia sora- ja hiekkamaita. Mutta toki löytyy savikkoja ja aikanaan epämääräisillä materiaaleilla tehtyjä täyttöalueita, jotka tuovat paljon haasteita.

Suunnittelu- ja rakentamisprosessi aloitetaan aina maaperätutkimuksilla eli lähinnä kairauksilla. Niillä saadaan tietoa siitä, mitä maan alta löytyy. Tampereen kaupungin alueella näitä tutkimuksia on tehty aiemmin paljon, koska alue on tiheään rakennettua. Silti kairauksia tehtiin ykkösosalla noin 1500 kappaletta raitiotien suunnittelun tarpeisiin.

Kairausten antamien tulosten perusteella muodostetaan pituus- ja poikkileikkauksia raitiotien alueelta ja sen alla olevasta maaperästä. Paikoitellen on pitänyt louhia tulevan väylän alta isoja määriä kalliota ja toisaalla taas jouduttu vaihtamaan pehmeitä savikerroksia kantavampiin maa-aineksiin. Raitiotien ja katujen kerrospaksuudet määritetään, jotta vältyttäisiin isoimmilta routavaurioilta ja saataisiin riittävän kantavat pohjat tulevalle liikenteelle. Pehmeillä mailla saattaa tapahtua sortumia tai painumista, joihin tulee varautua erilaisin pohjanvahvistuksin. Näiden lisäksi maa- ja pohjarakentamista tarvitaan silta- ja tukimuurikohteissa. Myös putkikaivantojen turvallisuus kulkee geoteknikkojen käsien kautta.

Sekä maa- ja pohjarakenteiden suunnittelijoilla että rakentajilla on vastuu monien rakenteiden turvallisesta rakentamisesta ja tuotteen lopullisesta laadusta. Kaikki se, mikä jää maan alle, vaikuttaa merkittävästi maan päällä. Siksi vahvan perustan rakentaminen on aina ensimmäinen tärkeä askel kohti valmista ja laadukasta rakennetta.

 

Teksti: Terhi Oldén