Bussiliikenne Hämeenkadulta etelän suuntaan palaa Hatanpään valtatielle – Suvantokadulla aloitetaan vesihuoltotyöt
Hatanpään valtatien raitiotietyöt ovat edenneet suunnitellusti ja uusien työvaiheiden myötä otetaan käyttöön jo lopullisia liikennejärjestelyjä. Hatanpään valtatien liikenne palautuu jälleen kaksisuuntaiseksi Hämeenkadun ja Suvantokadun välillä torstaina 1.4. Bussiliikenne Hämeenkadulta etelään linja-autoaseman suuntaan palaa Hatanpään valtatielle pääsiäisenä 5.4. Samalla bussien kiertoreitti Aleksanterinkadun kautta jää pois käytöstä.
Liikennejärjestelyjä valmistellaan työmaa-alueiden sisäpuolella viikoilla 12 ja 13, ja uudet liikennejärjestelyt otetaan käyttöön torstaiaamuna 1.4. Tällöin taksit ja huoltoajoneuvot voivat jälleen kääntyä Hämeenkadulta Hatanpään valtatielle. Bussiliikenne muuttuu pääsiäismaanantaina 5.4., kun bussit alkavat jälleen liikennöidä Hämeenkadulta Hatanpään valtatietä myös etelän suuntaan. Raitiotietöiden vuoksi bussiliikenne etelään on ollut kiertoreitillä Aleksanterinkadun kautta viime vuoden tammikuusta lähtien.
Uudet bussipysäkit käyttöön Koskipuistossa
Bussipysäkit Hatanpään valtatietä etelän suuntaan mentäessä sijaitsevat Koskipuistossa (lopullinen sijainti) ja Ratinan edustalla. Ratinan edustalta bussipysäkki siirretään lopulliselle paikalleen linja-autoaseman kohdalle kesäkuun alussa. Hatanpään valtatietä Hämeenkadun suuntaan ajettaessa bussipysäkit sijaitsevat Poliisitalon kohdalla sekä Koskipuistossa (lopullinen sijainti). Poliisitalon edustalta pysäkki siirtyy lopulliselle paikalleen Sorin aukion raitiopysäkin kohdalle elokuussa raitioliikenteen alkaessa. Aleksanterinkadun kiertoreitin bussipysäkki jää pois käytöstä 5.4. ja kohdalle tullaan palauttamaan pysäköintiruutuja. Myös bussiliikenne Suvantokadulla päättyy 5.4. ja alkaa uudelleen jälleen elokuussa raitioliikenteen ja uuden bussilinjaston käynnistyessä. Bussiliikenteen muutoksista tiedottaa tarkemmin Tampereen seudun joukkoliikenne Nysse.
Bussiliikenteen kiertoreitin päättyessä Aleksanterinkadun ja Hämeenkadun liittymässä aloitetaan liikennevalotyöt. Liittymässä asennetaan mm. liikennevalojen perustuksia ja risteys muokataan myös muilta osin ennalleen. Liittymäalueen kiveykset rakennetaan kevään ja alkukesän aikana valmiiksi.
Jalankulku Hatanpään valtatiellä Verkatehtaankadun ja Suvantokadun välillä siirtyy nykyiseltä rata-alueelta kadun länsipuolelle, lähemmäs Koskikeskuksen kiinteistöä. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden on syytä huomioida katua ylittäessä, että liikenne Hatanpään valtatiellä on 1.4. alkaen jälleen kaksisuuntaista. Raitiotietöiden aikana pyöräilyreittinä Verkatehtaankadun ja Suvantokadun välillä toimii kadun itäreuna, jossa on myös jalankulkuväylä.
Suvantokadun liikenne katkaistaan vesihuoltotöiden vuoksi
Bussiliikenteen palattua takaisin Hatanpään valtatielle aloitetaan Suvantokadulla vesihuoltotyöt ja niihin liittyvien liikennejärjestelyjen muutokset heti pääsiäisen jälkeen. Raitiotieallianssi uusii hulevesi-, jätevesi- ja vesilinjastoja Suvantokadulla Aleksanterinkadun ja Tuomiokirkonkadun välillä. Tampereen Infra tekee osuutta Tuomiokirkonkadun ja Rautatienkadun välillä. Vesihuoltotöiden vuoksi Suvantokatu suljetaan autoliikenteeltä Aleksanterinkadun ja Tuomiokirkonkadun väliltä arviolta viikolla 15 eli 12.4. alkavan viikon aikana. Pelastuslaitoksen reitti Aleksanterinkadun ja Suvantokadun kautta varmistetaan töiden aikana, samoin huoltoajo ja kiinteistöille pääsy. Tällä osuudella töillä ei ole merkittäviä vaikutuksia jalankulkuun, suojatien sijainti Aleksanterinkadun ja Suvantokadun liittymäalueella voi vaihdella töiden edetessä. Vesihuoltotöiden kesto on arviolta kesäkuun alkuun.
Hatanpään valtatien raitiotietyöt valmistuvat etuajassa
Hatanpään valtatien kaikki raitiotietyöt valmistuvat etuajassa, ja liikenne koko osalla 1 voidaan aloittaa 9. elokuuta. Alkuperäisen aikataulun mukaan raitiotietöiden Hatanpään osuudella piti valmistua vasta tämän vuoden loppuun mennessä. Katurakennustöitä Hatanpään valtatiellä jatketaan muutamissa kohdissa vielä syksyllä, raitioliikenteen jo käynnistyttyä. Kivitöitä tehdään muun muassa Ratinan edustalla ja Paapan kapakan kohdalla Hämeenkadun ja Hatanpään valtatien liittymäalueella.