Hatanpään valtatiellä uusi liikennemuutos ja jalankulkuun kiertoreitti

Hatanpään valtatiellä jatketaan raitiotie-ja kadunrakennustöitä suunnitellusti. Viikosta 25 alkaen tehdään liikenne-ja kulkureittimuutoksia.

Otavalankadun ja Suvantokadun välillä remontoidaan jalkakäytävää Hatanpään valtatien itäpuolella, ja tästä aiheutuu muutoksia jalankulkijoille. Jalankulkureitti on osittain pois käytöstä Otavalankadun ja Suvantokadun välillä. Kulku ohjataan kiertämään Hatanpään valtatien länsipuolelle Suvantokadun liittymässä sijaitsevaa suojatietä sekä uutta, väliaikaista suojatietä pitkin, joka tehdään Otavalankadun liittymään. Otavalankadun yrityksiin pääsee entisiä reittejä, mutta kulkuväylät kaventuvat hieman. Hatanpään valtatie 8:ssa sijaitseville yrityksille järjestetään kulku poikkeusjärjestelyin. Jalkakäytäväalueen työt ja kiertoreittijärjestelyt kestävät noin kuukauden eli heinäkuun puoliväliin. Viikolla 26 jatketaan Otavalankadun tunnelin vesieristystyötä, jonka vuoksi kulkureittejä muokataan hieman uudelleen. Jalankulku ja kiertoreitit opastetaan alueella kaikissa vaiheissa.

Kuvassa esitetty kiertoreitit Suvantokadun liittymän ja Otavalankadun liittymään tulevaa väliaikaista suojatietä pitkin.
Otavalankadun ja Suvantokadun välillä on kulkureittimuutoksia viikosta 25 alkaen

Vuolteenkadun ja linja-autoaseman välisellä osuudella tehdään asfaltointia jalankulkuväylällä ja ajoradalla viikolla 25. Päällystyksen jälkeen pohjoiseen menevä liikenne siirretään Hatanpään valtatien itäpuolelle asfaltoidulle osuudelle.