Hervannan valtaväylällä jatketaan raitiotien ajojohtimien asennuksia

Hervannan valtaväylällä jatketaan viikolla 31 raitiotien ajojohtimien asennuksia. Töitä tehdään Laulunsillan ja Pehkusuonkadun välisellä alueella ja tällä osuudella ajojohtimia asennetaan myös valtatie 9:n ylittävillä Vackerin silloilla.

Päällysrakennetyöt Hervannan valtaväylällä ovat myös edenneet. Kiskot ja pöllit on saatu asennettua koko välille ja rata tuetaan asemaansa myöhemmin syksyllä. Hervannan valtaväylällä raitiotie on toteutettu sepeliratana, jossa ratapohjalle on asennettu sepeli, betonipölkyt ja kiskot. Ratatyyppi on erilainen kuin esimerkiksi keskustassa, jossa kiskot asennetaan betonista valettuun kiintoraidelaattaan. Sepeliratarakenne on mahdollistanut sen, että sähköratapylväitä ja ajojohtimia on voitu asentaa myös jo ennen radan rakentamista.

Ajojohtimien asennustyöt jatkuvat myöhemmin syksyllä Kalevassa ja keskusta-alueella.