Hiedanrannassa raitiotien kairaustutkimuksia

Tampereen raitiotien toisen osan (Pyynikintori–Lentävänniemi) suunnittelua varten jatketaan maaperän pohjatutkimuksia ja kairauksia Hiedanrannan alueella 17.6. alkaen. Alueella tutkitaan koko Hiedanrannan alueen raitiotielinja Näsijärven reunalta tulevalle Ollinojan alikäytävälle. Työt kestävät yhteensä noin kaksi viikkoa. Kairausten lisäksi Sepänkadulla, Paasikivenkadulla, Halkoniemenkadulla ja Enqvistinkadulla on aloitettu maatutkauksia sekä jalankulku-ja pyöräilyväylillä että ajoradalla. Myös tutkaukset kestävät noin kaksi viikkoa.

Töistä ei aiheudu liikennevaikutuksia. Kairaukset toteuttaa Taratest Oy ja maatutkausta tekee Roadscanners. Kairauksilla ja tutkauksilla selvitetään maaperän rakennetta ja ominaisuuksia. Tarpeen mukaan pohjatutkimuksia tehdään suunnittelun edetessä lisää.

Raitiotieallianssi jatkaa raitiotien länsiosan suunnittelua. Tavoite on, että Tampereen kaupunginvaltuusto tekee päätöksen raitiotien osan 2 rakentamisesta viimeistään syksyllä 2020.