Keskustorin vesihuoltotöistä bussipysäkkimuutoksia

Raitiotietyöt Keskustorin kohdalla jatkuvat vesijohtojen poikitustöillä. Työt käynnistyvät liikennejärjestelyjen muutoksella keskiviikkona 16.1.  Keskustorin bussipysäkkeihin ja bussien ajolinjoihin tulee muutoksia.

Linjojen 3, 17 ja 25 pysäkki Keskustori H (0012) siirretään keskiviikkona 17.1. klo 7.00 Jugendtorin kohdalle, noin 50 metriä länteen. Pysäkki on tällä väliaikaisella paikalla arviolta huhtikuulle, raitiotien rakennustyömaan etenemisen mukaan.Samalla idän suuntainen pikavuoropysäkki siirtyy Hämeensillan kupeesta tavaratalo Sokoksen edustalle, jossa pysäkkien Keskustori F ja G tilanne pysyy ennallaan.

Vesijohtotyöt alueella jatkuvat huhtikuulle. Työt alkavat Hämeenkadun keskeltä, mutta etenevät sen jälkeen Hämeenkadun etelälaidalla kohti Hämeensiltaa. Töiden vuoksi bussien ajolinjoihin tulee muutoksia ja myös Tampereen teatterin kulmalta Hämeenkadun yli johtavaa suojatietä voidaan töiden edetessä joutua kaventamaan hieman. Jalankulkijoille rakennetaan tälle suojatielle myös saareke Hämeenkadun ylityksen turvallisuuden parantamiseksi.

 

Keskustorilla bussipysäkkimuutoksia 17.1. Kuva: Tampereen seudun joukkoliikenne
Keskustorilla bussipysäkkimuutoksia 17.1. Kuva: Tampereen seudun joukkoliikenne

Tampereen seudun joukkoliikenteen tiedote

Päivitetty klo 11.45 pysäkkisiirto  tehtäväksi vasta 17.1.

Päivitetty jalankulkijoiden saareke 17.1.