Pyynikintorin liikennejärjestelyt muuttuvat


Raitiotien rakentamisen uusien työvaiheiden myötä Pyynikintorin ja Pirkankadun liikennejärjestelyt ja kulkureitit muuttuvat maanantaina 8.10 klo 9.00 jälkeen. Liikennemuutoksen aikana alueen liikennevalot ovat hetken pois toiminnasta. Nyt voimaan tulevat autoliikenteen ajosuunnat ovat jo raitiotien valmistumisen lopputilanteen mukaiset.

Pyynikintorin kulkureitit ja bussiliikenteen ajolinjat uudistuvat

Pyynikintorin itäreunan ja Pirkankadun välinen liittymä tulee jälleen käyttöön, mutta kulkureitti vaihtuu siten, että itäreuna toimii jatkossa autoliikenteen ajoreittinä torille. Bussit ja autot poistuvat Pyynikintorilta jatkossa vain länsireunalta.

Pyynikintorin itäreunassa Pirkankadun ylittävä suojatie ei vielä tässä vaiheessa tule käyttöön, vaan vasta lokakuun lopulla kun liikennevalot suojatielle saadaan käyttöön. Pyynikintorin länsipuolella ja Mariankadun kohdalla on valo-ohjatut suojatiet Pirkankadun yli. Lisäksi Pirkankadun ylittävä suojatie Kortelahdenkadun kohdalla avataan jälleen käyttöön lokakuun puolivälissä viikolla 42, ilman liikennevalo-ohjausta

Pyynikintorin itäreunan katuosuus muuttuu yksisuuntaiseksi ja ajosuunta on pohjoisesta etelään eli Pirkankadulta F.E. Sillanpäänkadulle. F.E. Sillanpäänkatu pysyy jatkossakin kaksisuuntaisena, mutta Pyynikintorin länsireunan katu muuttuu yksisuuntaiseksi, jolloin ajosuunta on F.E. Sillanpäänkadulta Pirkankadulle.

Seuraavan viiden viikon ajan Pyynikintorin länsireunaa ajettaessa voi Pirkankadulle kääntyä vain oikealle keskustan suuntaan. Liittymässä tehdään raitiotien päällysrakennetöitä.

Pyynikintorin alueella otetaan käyttöön myös uusi asukaspysäköinti Tampereen kaupungin tekemänä muutoksena.

 

Pyynikintorin ajoreitit 8.10. alkaen
Pyynikintorin ajoreitit 8.10. alkaen

 

Pyynikintorin jalankulku-ja pyöräilyreitit 8.10. alkaen
Pyynikintorin jalankulku-ja pyöräilyreitit 8.10. alkaen