Raitiotieallianssin lokakuu: Raitiotiestä valtaosa rakennettu


Lokakuussa raitiotien kolmas rakentamiskausi lähenee loppua ja useat työkohteet valmistuvat. Uuden Hämeenkadun rakentamistyöt etenevät suunnitellusti. Hämeenkadun itäpäässä työt valmistuvat lokakuussa kahden korttelin matkalta Rautatienkadun ja Aleksanterinkadun välillä, pois lukien talotyömaan kohta.

Valmista raitiotiekorttelia juhlistetaan koko perheen maksuttomalla Rautatieaseman korttelijuhlalla sunnuntaina 27.10.2019 kello 12 – 16.

Tampereen raitiotien rakentaminen etenee edelleen aikataulussa ja budjetissa. Hankkeen valmiusaste on 71 prosenttia ja projektiaikaa on kulunut 62 prosenttia. Kaksoisraidetta on rakennettu jo noin 13 kilometriä. Osalle 1 (keskusta-Hervanta-Tays) rakennetaan rataa kaikkiaan 15 kilometriä, jonka lisäksi varikolle tulee raidetta lähes neljä kilometriä.

Sepelirataosuuksilla varikolla, Hermiankadulla, Tohtorinpuistossa, Hervannan valtaväylällä sekä Taysin alueella Vieritiellä tehdään raiteen tukemistöitä lokakuussa. Hervannan valtaväylän liittymissä töitä tehdään yöaikaan ja niistä aiheutuu liikennemuutoksia parin yön ajan alueella liikkuville. Raiteentukemiskone kulkee kiskoilla ja nostaa sekä oikoo raidetta samalla kun se tiivistää raiteen sepelitukikerrosta. Tuenta varmistaa radan geometrian ja kantavuuden eli tukemiskone asettaa kiskot, pölkyt ja sepelin oikeaan linjaan ja korkeuteen suhteessa toisiinsa. Tuentatöistä aiheutuu melua lähiympäristöön.

Yötöitä tehdään lokakuussa myös muilla rakentamislohkoilla tarpeen mukaan liikenteen sujumisen ja turvallisuuden varmistamiseksi.

Rakentaminen loppusuoralla tämän vuoden osalta

Keskusta

Pirkankadulla ovat reunakiviasennukset käynnissä ja betonikiveystyöt alkamassa välillä Mariankatu–Sotkankatu. Raitiotie välillä Pyynikintori-Metson pääkirjasto valmistuu tänä vuonna. Hämeenpuistossa vuoden 2019 työt on pääosin tehty ja liikennejärjestelyt talven yli pysyvät nykyisellään. Valaistukseen liittyviä asennuksia on alueella vielä alkamassa.

Hämeenkadun länsipäässä kiveystyöt jatkuvat. Keskustorin nupukiveys on asennettu ja töitä jatketaan kivien saumauksilla. Tampereen Teatterin edustalla on käynnissä pylväs-, putkitus- ja kuivatustyöt.

Hämeenkadun itäpäässä kaikki vuodelle 2019 suunnitellut radan kiintoraidelaatat on valettu. Raitiotiekaistan nupukivi on pääosin asennettu ja saumaustyöt ovat vielä hieman kesken. Reunojen kiveystyöt jatkuvat ja alueella tehdään myös jo valmistelevia töitä uusilla osuuksilla.

Itsenäisyydenkadulla kaikki ratalaatat on valettu. Raitiotiekaistan ja Yliopistonkadun päällystys sekä katuvalaistustyöt ovat alkamassa.

Raitiotierata Pyynikintorin ja pääkirjasto Metson välillä
Raitiotierata Pyynikintorin ja pääkirjasto Metson välillä
Kaleva

Sammonaukiolla kiveystyöt ovat valmistuneet ja aukion liikennejärjestelyt ovat raitiotien valmistumisen lopputilanteen mukaiset.

Sammonkadulla nurmiradan rakentaminen etenee. Puiden istutustöitä jatketaan arviolta lokakuun ajan.

Teiskontiellä nurmiradan rakentaminen ja kylvöt etenevät, ja puiden istutus alkaa heti nurmiratatöiden jälkeen. Töiden aikana Teiskontiellä on vielä kaistakavennuksia. Ilmarinkadun risteys on asfaltoitu, ja alueella aloitellaan kiveystöitä. Ilmarinkadun, Uimalankadun ja Teiskontien liittymäalue otetaan vaiheittain käyttöön lopullisin liikennejärjestelyin.

Vieritiellä ovat työn alla viimeiset radan kiintoraidelaatat sekä Kaupin kampuksen pysäkkialueen rakentaminen. Myös sepeliradan tukemistöitä tehdään lokakuun aikana.

Teiskontien radanrakennustyöt valmistuvat nurmiradan kylvöjen ja katupuiden istutusten jälkeen. Myöhemmin asennetaan vielä mm. ajojohtimia
Teiskontien raitiotietyöt valmistuvat nurmiradan kylvöjen ja katupuiden istutusten jälkeen. Myöhemmin asennetaan vielä mm. ajojohtimia
Hervannan valtaväylä

Hervannan valtaväylällä tehdään sepeliradan tukemistöitä lokakuussa. Töitä tehdään osittain myös yöaikaan. Jalankulun ja pyöräilyn laatukäytävää Hallilassa viimeistellään, mm. kaideasennuksia ja maalauksia tehdään vielä lokakuussa. Laatukäytävä eli ensimmäinen osa uutta Tampereen Baanaa saadaan käyttöön viimeistään marraskuussa.

Hervannan valtaväylällä kuten muillakin sepelirataosuuksilla tehdään raiteen tuentaa lokakuussa tukemiskoneella
Hervannan valtaväylällä kuten muillakin sepelirataosuuksilla tehdään raiteen tuentaa lokakuussa tukemiskoneella
Hervanta

Insinöörinkadulla tehdään päällystystöitä Atomipolku–Arkkitehdinkatu-osuudella ja samalla asfaltoidaan jalankulku- ja pyöräilyväyliä sekä Arkkitehdinkadun liittymä. Tonttiliikenteeseen aiheutuu töistä muutoksia, joista on tiedotettu alueella tarkemmin. Arkkitehdinkatu–Mekaniikanpolku-välillä työt jatkuvat joulukuulle.

Tohtorinpuistossa tehdään tietoliikenneoperaattoreiden kaapelivetoja ja Ramppipuistossa jalankulku- ja pyöräilyväylän päällystystä. Sepeliradan rakentamistyöt ovat alkaneet.

Atomipolulla rakennetaan tukimuuria. Töistä voi hetkittäin aiheutua pieniä kulkumuutoksia alueen jalankulkijoille ja pyöräilijöille.

Makkarajärven alueella tehdään ratalaatan pohjatöitä ja kuljettajien taukotilan maanrakennustöitä.

Raitiotie kulkee Ruskontien ali Tohtorinpuistosta Makkarajärvelle
Raitiotie kulkee Ruskontien ali Tohtorinpuistosta Makkarajärvelle
Varikko

Varikolla jatkuvat viimeistelytyöt, maalaukset, sisätilojen listoitus- ja pellitystyöt sekä varusteiden asennus. Piha-alueella jatkuvat asfaltointi ja kiveystyöt sekä nurmikoiden kylvö ja istutukset. Varikkoalueen rata- ja pihatyöt valmistuvat tänä vuonna.

Varikkoalueen piha-ja ratatyöt valmistuvat tänä vuonna
Varikkoalueen piha-ja ratatyöt valmistuvat tänä vuonna

Raitiotien länsiosan asemakaavoja vireille

Raitiotien suunnittelu lännen suuntaan etenee Tampereella. Kolme raitiotien mahdollistamiseksi laadittavaa asemakaavaa Lielahden alueella on tullut vireille. Raitiotieosuudet ovat suunnitellun Hiedanrannan keskustan kohdalla, Santalahden alueelle suunniteltavan Järvikaupungin kohdalla sekä Niemenrantaan kuuluvan Sellupuiston kohdalla. Työn tavoitteista ja vaiheista sekä suunnitellusta vuorovaikutuksesta kertovat osallistumis- ja arviointisuunnitelmat ovat nähtävillä, ja niistä voi jättää mielipiteitä kaupungin kirjaamoon 17.10.2019 saakka.

Lännen suunnan raitiotiekaavojen esittelytilaisuus pidetään keskiviikkona 9.10.2019 klo 18.00 -19.30 Rientolan Pirtillä, os. Federleynkatu 19. Aluksi järjestetään ohjattu kävelykierros klo 17.00 -17.40, lähtöpaikka Sellupuistossa, Federleynkadun varrella.

Raitiotieallianssi jatkaa myös Hatanpään valtatien jatkoyhteyden suunnittelua. Katusuunnitelmia käsitellään lokakuussa Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnassa, ja tavoitteena on, että Tampereen kaupunginvaltuusto voi päättää rakentamisesta syksyn aikana.

Hatanpään valtatien raitotieosuuden raitiopysäkki suunnitellaan Sorin aukiolle
Hatanpään valtatien raitotieosuuden raitiopysäkki suunnitellaan Sorin aukiolle