Raitiotiehankkeen toisen osan kehitysvaihe alkamassa

Tampereen raitiotien toisen osan kehitysvaihe keskustasta lännen suuntaan on alkamassa. Ensimmäistä vaihetta rakennetaan parhaillaan, ja allianssin osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen toisen osan kehitysvaiheesta.

Pyynikintorilta Lentävänniemeen

Kehitysvaiheessa haetaan parhaat toteutettavissa olevat ratkaisut rakentamispäätöksen tueksi Pyynikintorin ja Lentäväniemen väliselle rataosuudelle. Lisäksi suunnitellaan erikseen Hiedanrannan ja Lielahden keskustojen välinen rataosuus, niin sanottu pisto Ylöjärven suuntaan. Raitiotie suunnitellaan ja rakennetaan vuorovaikutuksessa kaupunkilaisten, yhteisöjen, yritysten ja kiinteistönomistajien kanssa.

Raitiotieallianssi jatkaa

Hanke toteutetaan allianssimallilla, jossa Tampereen kaupungin ja Tampereen Raitiotie Oy:n tilaaman palvelun tuottajina ovat Pöyry, YIT ja VR Track. Mallin mukaisesti hankkeen tilaaja, suunnittelijat ja urakoitsijat toimivat yhteistyössä hankkeen toteuttamisessa.

Allianssimallissa hankkeen kustannukset arvioidaan mahdollisimman tarkasti etukäteen, ja sovittujen suunnitelmien toteutuminen hyödyttää kaikkia osapuolia. Kehitysvaiheen arvioidaan kestävän vuoden 2020 loppuun, ja sen kustannusarvio on 2,9 miljoonaa euroa.

Raitiotien toinen osa on alustavasti tarkoitus rakentaa vuosina 2021–2024. Tämän myötä raitiotieverkosto laajenee Tampereen keskustasta Lentävänniemeen. Raitiotien nyt käynnissä olevan ensimmäisen vaiheen aikana rakennetaan 15 kilometrin pituinen raitiotieyhteys keskustasta Hervantaan ja keskussairaalalle sekä varikko Hervantaan.

Raitiovaunut

Raitiovaunujen suunnittelu on meneillään. Tampereelle on tilattu 19 raitiovaunua, jotka ovat 37 metriä pitkiä, kolmiosaisia ja kahteen suuntaan ajettavia. Raitiovaunujen tuotanto käynnistyy vuonna 2019.

Tavoitteena on aloittaa liikennöinti vuonna 2021 raitiotien ensimmäisellä osuudella.

 

Lisätietoja: www.tampere.fi/raitiotie

 

Raitiotielinjat
Tampereen raitiotielinjat. Kuva: Yleiskaavoitus / Birgitta Helsing