Raitiotien koeajot edenneet suunnitellusti – viimeisellä viikolla nopeustestejä

Tampereen raitiotien toinen koeajoviikko ja testit ovat jatkuneet suunnitellusti. Viikon aikana on testattu etenkin vaihteenohjausjärjestelmiä sekä varikon asetinlaitetta. Hermiankadulla ja Atomipolulla on testattu kadun nopeusrajoitusten mukaisia nopeuksia. Viimeisellä koeajoviikolla eli 30.3. alkaen tehdään kadun ja rataverkon sallimia maksiminopeustestejä Insinöörinkadulla ja Hervannan valtaväylällä. Tällöin muu liikenne joutuu ajoittain odottelemaan liittymissä, joissa liikenteenohjaajat varmistavat liikennettä. Odotusajat ovat enimmillään muutamia minuutteja.

Viikolla 13 testejä on tehty Hermiankadun ja Atomipolun alueella
Viikolla 13 testejä on tehty Hermiankadun ja Atomipolun alueella

Toinen testiviikko on kulunut pääosin Hermiankadun ja Atomipolun alueella. Atomipolun vaihdealueella on testattu vaihteenohjausjärjestelmän toimintaa. Testiryhmä tarkkailee kaikissa vaiheissa myös muiden raitiotien teknisten järjestelmien ja radan päällysrakenteen toimintoja.

Varikolla on tehty mm. asetinlaitteen testejä
Varikolla on tehty mm. asetinlaitteen testejä

– Toisen koeajoviikon aikana testit ovat jatkuneet edelleen odotetusti ja olemme koeajojen osalta täysin aikataulussa. Tämän viikon testit ovat vaatineet paljon työtä ohjausjärjestelmien kanssa, mikä testivaunua seuranneille on näkynyt vaunun paikallaan olona ehkä oudoissakin kohdissa rataa. Kaikella tällä työllä taataan ratikan sujuvaa liikkumista jatkossa, koeajokoordinaattori Niina Uolamo Tampereen Raitiotie Oy:stä tiivistää.

Testivaunu siirtymässä Hermiankadulta Atomipolulle
Testivaunu siirtymässä Hermiankadulta Atomipolulle

Varikolla on testattu asetinlaitteen toimintaa ja varikkoraiteiston kulkuteiden asettamista. Lisäksi on tarkasteltu vaihteenohjausjärjestelmien toimintaa niin varikolla kuin katuverkolla.

– Teknisten järjestelmien vaunutesteissä keskityttiin vaihteenohjausjärjestelmien toiminnan todentamiseen sekä käytettävyyden testaamiseen raitiovaunun käyttöliittymän kautta. Kaikki viikolle suunnitellut testit saatiin suoritettua ja järjestelmät toimivat hienosti. Toki myös pientä säätämisen tarvetta löydettiin, mutta se näissä testeissä on tarkoituksenakin. Kokonaisuutena teknisten järjestelmien testit sujuivat erittäin hyvin, mistä isot kiitokset kaikille osapuolille, Raitiotieallianssin teknisten järjestelmien rakentamisesta vastaava Tero Heino toteaa.

Testeissä käydään läpi eri teknisten järjestelmien toiminta ja opastimet
Testeissä käydään läpi eri teknisten järjestelmien toiminta ja mm. opastimet

Koeajot päätökseen huhtikuun alussa

Viikko 14 on tällä erää viimeinen koeajoviikko, ja silloin testataan Insinöörinkadun ja Hervannan valtaväylän alueella kadun ja radan sallimia maksiminopeuksia. Insinöörinkadulla nopeus nousee enimmillään 40 kilometriin tunnissa ja Hervannan valtaväylällä enimmäisnopeus on 70 kilometriä tunnissa. Testivaunun kulkua muun liikenteen joukossa varmistetaan liikenteenohjaajilla, jotta testaushenkilökunnan ja kaupunkilaisten liikkuminen saadaan turvattua ja radan nopeustestit pystytään ajamaan yhtenäisenä suorituksena. Kun ratainfra on todettu toimivaksi, raitiovaunu liikkuu radalla itsenäisesti liikennesääntöjen mukaisesti. Yksittäisiä testejä suoritetaan vielä huhtikuussa, mutta näin tiivistä koeajorupeamaa ei ole tiedossa ennen protovaunun saapumista.

Liikenteenohjaajat varmistavat testivaunun kulkua muun liikenteen joukossa
Liikenteenohjaajat varmistavat testivaunun kulkua muun liikenteen joukossa

Silloin kun liikenteenohjausta tarvitaan, pyritään siihen, että muun liikenteen keskeytykset kestävät kerrallaan vain joitakin minuutteja. Tiistaina 31.3. suoritettavat nopeustestit Insinöörinkadulla vievät linjojen 3 ja 5 bussit kiertoreitille päivän ajaksi. Myös taksiliikenteeseen aiheutuu pieniä muutoksia tiistaina. Koeajon aikana taksit joutuvat odottamaan lähtölupaa taksitolpalta koeajojen liikenteenohjaajalta. Odotusaika on kuitenkin vain joitakin minuutteja.

– On ollut mahtavaa nähdä kuinka joustavia kaikki osapuolet koeajoissa ovat. Testeissä havaitut radan vaatimat säädöt on toteutettu välittömästi, testivaunua on muokattu paremmin palvelemaan radan testejä ja osallistujat tarjoavat apua toisilleen, vaikka kaikilla onkin oma erityinen erikoisosaamisalueensa. Odotamme kaikki innolla tulevaa viikkoa, Niina Uolamo ja Raitiotieallianssin käyttöönottovastaava Petra Brunnila kertovat.

Testien aikana varmistetaan vaunun virroittimen ja sähköradan toiminta
Testien aikana varmistetaan vaunun virroittimen ja sähköradan toiminta

Koeajoista kerrotaan sosiaalisessa mediassa – koronavirustilanteella ei toistaiseksi vaikutuksia testeihin

Koronaviruksen vuoksi käynnissä on maailmanlaajuisesti erittäin poikkeuksellinen tilanne, joten Tampereen Raitiotie Oy ja Raitiotieallianssi seuraavat tilanteen kehittymistä tarkasti. Koeajot pyritään suorittamaan ennalta sovitun aikataulun mukaisesti, mutta tarvittaessa niitä siirretään.

– Poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta koeajot on tähän saakka voitu viedä läpi suunnitelmien mukaan. Olemme saaneet edelleen paljon positiivista palautetta koeajoista ja siitä, että hankkeessa mennään vallitsevasta tilanteesta huolimatta kohti valmista. Suhtaudumme koronavirusasiaan vastuullisesti ja seuraamme tarkoin tilanteen kehittymistä sekä viranomaisten ohjeistusta, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö kertoo.

Vaunun testaajia
Vaunun testaajia

Tampereen Raitiotie Oy ja Raitiotieallianssi tarjoavat kaikissa kanavissaan ajantasaista tietoa koeajojen etenemisestä. Molemmat toivovat, että koeajoja seurataan jatkossakin turvallisesti etänä.

– On hienoa, että ihmiset ovat jatkaneet testien seuraamista kanavissamme ja kaduilla on ollut rauhallista. Tämä on juuri oikea toimintatapa tässä tilanteessa, Sirviö painottaa.

 

Testiviikko 14 (30.3.-3.4.)

– Insinöörinkadun koeajot, nopeus 30 km/h eli kadun nopeusrajoituksen mukainen
– Hervannan valtaväylän koejaot nopeus 40-70 km/h
– Insinöörinkadun ja Hervannan valtaväylän liikennevalojen toiminta

Tampereen raitiotietä ja sen teknisiä järjestelmiä testataan saksalaisella, vuonna 1981 valmistuneella raitovaunulla.

 

Tutustu Tampereen Ratikan liikenneturvallisuusmateriaaliin osoitteessa www.tampereenratikka.fi/liikenneturvallisuus