Raitiotietyöt Attilan rakennuksen kohdalla alkavat – pieniä muutoksia jalankulkuun

Raitiotien rakentamistyöt etenevät ja tuovat pieniä muutoksia jalankulkuun Itsenäisyydenkadulla Attilan rakennuksen kohdalla. Liikennejärjestelyt alueella toteutetaan perjantaina 9.2. ja työt alkavat viikolla 7. Jalankulku siirtyy tässä työvaiheessa ajoradan reunaan, jonne aidataan kulkuväylä. Autoliikenteelle tulee pieniä ajolinjojen muutoksia työalueen kohdalla.

Raitiotieallianssi alkaa muokata Attilan rakennuksen tukimuuria, jotta kohdalle myöhemmin rakennettava raitiotiepysäkki mahtuu alueelle. Töiden edetessä myös tulevaa jalankulku-ja pyöräilyväylää levennetään katusuunnitelman mukaiseksi. Alueella työskennellään kevääseen saakka.

Myöhemmin kevään aikana tulevan pysäkkialueen  pintaa korotetaan ratapohjan rakentamiseksi. Näiden töiden aikana jalankululle järjestetään uudet reitit. Töiden vaikutuksista ja liikennejärjestelyistä tiedotetaan töiden etenemisen mukaan.