Rosenlewin sillalla valutöitä ja paalutuksia – Sepänkadun silta etenee kohti valmista

Raitiotien länsiosuuden siltatyöt Santalahdessa ja Sepänkadulla etenevät suunnitellusti. Rosenlewin raitiotiesillalla seuraavat työvaiheet ovat siltapilarien valut sekä porapaalutukset Paasikiventien välikaistojen alueella. Sepänkadun sillalla ja Sepänkadulla työt tähtäävät kadun avaamiseen liikenteelle heinä-elokuussa.

Rosenlewin silta rakennetaan raitiotietä varten

Santalahden länsipäässä Rosenlewin sillan rakennustyöt jatkuvat kesän aikana eri työvaiheilla. Heinäkuussa tehdään siltapilarien valutöitä Pispalanharjun puolella. Heinäkuun alkupuolella, viikolla 28, tehdään vielä porapaalutuksia Paasikiventien kaistojen välissä sillan perustuksia varten. Paalutuksia tehdään Paasikiventien vilkkaan päiväliikenteen vuoksi pääosin yöaikaan, ja töistä aiheutuu melua lähialueille.

”Loppukesällä aloitetaan Rosenlewin sillan kannen telineiden rakentaminen ja syksyn aikana tehdään siltatelineiden liikenneaukot Paasikiventien ajokaistojen kohdille. Tulevana talvena ovat vuorossa sillan kannen muotin rakentaminen sekä kannen raudoitustyöt. Sillan kannen valutyöt tehdään ensi vuoden keväällä, kelien salliessa” Raitiotieallianssin taitorakenteiden tekniikkalajivastaava Rauno Häkkänen kertoo.

Rosenlewin sillasta tulee reilut 230 metriä pitkä silta pelkästään raitioliikenteen käyttöön. Silta tulee ylittämään Paasikiventien lähtien Rantatien länsipäästä ja ulottuen Pölkkylänpuistoon, josta raitiotien reitti etenee Näsisaaren kautta kohti Hiedanrantaa ja Niemenrantaa. Siltaa kannattelee maatukien lisäksi viisi välipilaria. Rosenlewin sillan rakentamista voi seurata Raitiotieallianssin nettisivujen livekamerasta. Kokonaisuudessaan silta valmistuu ensi vuonna kesällä.

Rosenlewin silta rakennetaan viistosti Paasikiventien yli. Kuva: Pasi Tiitola/Raitiotieallianssi

Sepänkatu valmistuu liikenteen käyttöön

Sepänkadulle on nyt asennettu kaikki raitiotiekiskot sekä valettu kiskojen tukirakenteena toimivat kiintoraidelaatat. Raitiotien kaksoisraidetta on rakennettu Sepänkadulle yhteensä 481 metriä. Kadun pintarakenteeksi tulee asfalttia ja pysäkkilaiturien pintarakenteina ovat kiveykset. Sepänkadun raitiopysäkin eli Särkänniemen pysäkin alueella jatketaan kiveystöitä. Pysäkkikatoksen rungot on jo asennettu paikoilleen.

Sepänkadulle on asennettu kaikki kiskot. Kuva: Wille Nyyssönen/Raitiotieallianssi

”Sepänkadun sillalle on kevään ja alkukesän aikana asennettu Paasikivenkadulle kaartava kaksoisraideosuus sekä tehty kiintoraidelaatan valutöitä. Heinäkuun aikana sillan ja Sepänkadun alueella tehdään loppuasfaltointeja, myös yötyönä. Lisäksi sillalla tehdään kosketussuojasieniä ja kaidetöitä sekä viimeistellään sillan ympäristön luiskia”, Rauno Häkkänen mainitsee.

Sepänkadun sillalle on asennettu kiskot ja pintoja on asfaltoitu. Kuva Kimmo Vallden/Raitiotieallianssi

Tavoitteena on, että Sepänkatu avataan liikenteen käyttöön heinä-elokuussa, avaamisesta tiedotetaan tarkemmin heinäkuun aikana. Katu on ollut suljettuna läpiajoliikenteeltä viime vuoden toukokuusta. Kadun avaamisen jälkeen raitiotietyöt ja katurakennustyöt Sepänkadulla jatkuvat edelleen, ja töistä aiheutuu vielä kulkumuutoksia jalankulkijoille ja pyöräilijöille.

Sepänkadun raitiopysäkki, Särkänniemi. Kuva: Jaakko Sinisalo/Raitiotieallianssi

Heinäkuussa Sepänkadulla asennetaan ajojohtimien kiinnikkeitä muutamiin kiinteistöihin, ja varsinaiset ajojohdinasennukset Sepänkadulta Santalahteen käynnistyvät loppukesällä. Raitioliikenne Sepänkadun kautta Santalahteen on tavoitteena käynnistää ensi vuoden elokuussa.

Sepänkadun uusi silta on entistä huomattavasti leveämpi, ja se on mitoitettu kaikille kulkumuodoille (raitiotieliikenne, autoliikenne, jalankulku ja pyöräily). Uusi silta on enimmillään yli 40 metriä leveä, kun vanhan sillan leveys oli reilut 15 metriä. Sillan valmistuttua siihen tulee myös Ratikan taidetta elävöittämään rakennetta.

Tampereen raitiotien länsiosan rakenteilla olevat sillat

Rosenlewin silta:
• Pituus 230 metriä
• Ylittää Paasikiventien Rantatien länsipään ja Pölkkylänniemen välillä
• Silta rakennetaan pelkästään raitioliikenteen käyttöön

Sepänkadun silta:
• Leveys 40 metriä (aiemmin reilut 15 metriä)
• Sillalle tulee raitiotie- ja autoliikennekaistat sekä jalankulku- ja pyöräilyväylät.
• Sillan alta kulkee sekä pohjoisen Helsinki–Oulu-päärata että junaliikenne länteen Poriin ja Raumalle