Sepänkadulla ja Pirkankadulla raitiotien maaperätutkimuksia


Tampereen raitiotien länsiosan (Pyynikintori–Lentävänniemi) suunnittelua varten tehdään maaperän pohjatutkimuksia ja kairauksia Sepänkadulla sekä Pirkankadulla viikkojen 40 ja 41 aikana eli 28.9.-9.10.

Kaduilla työskennellään eri pisteissä ja töiden aikana liikennettä ohjataan hetkellisesti kiertämään tutkimusaluetta. Pirkankadulla mittauksia tehdään Sepänkadun liittymän länsipuolella. Kairaukset kestävät yhteensä noin viikon.

Osa tutkimuksista saatetaan tehdä jalankulku- ja pyöräilyväylän puolella, jolloin väylää joudutaan hetkellisesti kaventamaan. Kairaukset toteuttaa Tampereen Infra ja niillä selvitetään maaperän rakennetta ja ominaisuuksia. Tarpeen mukaan pohjatutkimuksia tehdään syksyn aikana lisää.

Raitiotieallianssi viimeistelee raitiotien länsiosan suunnittelua. Tampereen kaupunginvaltuuston on tarkoitus päättää raitiotien osan 2 rakentamisesta lokakuussa.