Tampereen Kalevaan ensimmäiset raitiotiekiskot 18.12.


Tampereen Kaleva sai ensimmäiset raitiotiekiskonsa tänään maanantaina 18. joulukuuta. Sammonaukion ja Sammonkadun väliin asennetaan ns. kaarrekisko-osuus, joka on ensimmäinen osa Sammonkadulle toteutettavasta kaksoisraiteesta.

Kiskot tuotiin Sammonkadun alkuun rekan lavetilla, josta ne nostettiin paikoilleen.

– Kaikki sujui suunnitellusti ja kiskot nostettiin paikoilleen klo 9 aamulla. Kiskojen tuontia varten oli tehty tarvittavat liikennejärjestelyt, koska kuljetuksessa tarvittiin pitkää rekka-lavetti-yhdistelmää sekä nosturiautoa, kertoo raitiotien päällysrakennetyön työmaamestari Tomi Salo.

Kiskot asemoidaan alkuvuonna tehtävää valutyötä varten, jossa kiskot asennetaan kiinteästi betoniin. Betonivalu toteutetaan kahdessa vaiheessa. Sen jälkeen alue pinnoitetaan asfaltilla, jotta se voidaan ottaa jälleen ajoneuvoliikenteen käyttöön. Nyt toteutettavasta raiteen osasta käynnistyvät Sammonkadun raitiotieradan päällysrakennetyöt, jotka jatkuvat ensi vuonna koko Sammonkadun osalta.

Ennen kiintoraidelaatan ja kiskojen asennusta alueella on tehty radan pohjatöitä sekä siirretty kunnallistekniikkaa, johtoja ja putkia pois radan alta.

 

Tampereen raitiotien ensimmäiset kiskot kalevaan 18.12.
Tampereen raitiotien ensimmäiset kiskot Kalevaan tuotiin paikalle 18. joulukuuta