Tampereen kaupunginhallitus päätti raitiotien suunnittelun jatkamisesta Hatanpään valtatielle

Tampereen kaupunginhallitus päätti 23.4. raitiotien suunnittelun jatkamisesta myös Hatanpään valtatielle ja linja-autoasemalle saakka. Nyt tehdyn päätöksen perusteella ryhdytään selvittämään, millä aikataululla rakentaminen olisi mahdollista ja mitkä sen kustannukset olisivat. Vasta tämän ns. kehitysvaiheen jälkeen voidaan päättää mahdollisesta rakentamisesta.

Kaupunginhallitus hyväksyi suunnittelun jatkamisen, mutta edellyttää ulkopuolisen tahon välittömästi selvittävän, voiko raitiotien ykkösvaihetta muuttaa ilman kilpailutusta. Lisäksi kaupunginhallitus edellyttää, että raitiotien mahdollisiin rakentamismuutoksiin haetaan välittömästi yli kolmanneksen valtionosuutta. Nämä ponnet hyväksyttiin yksimielisesti.

Tarkoitus on myös selvittää, voisiko Hatanpään valtatien raitiotien aloitusosuuden rakentaa raitiotien ensimmäisessä toteutusvaiheessa siten, että toinen linjoista liikennöisi alusta lähtien Hatanpään valtatielle Pyynikintorin sijaan. Tällöin vältyttäisiin väliaikaisen liikennöintimallin vaatimilta investoinneilta Pyynikintorilla

 

Tampereen kaupungin tiedote