Tuulensuun valmista raitiotiekorttelia juhlitaan 24.8.


Tampereen Hämeenkadun ensimmäistä valmista raitiotiekorttelia, Tuulensuuta, juhlitaan koko perheen ilmaisessa korttelijuhlassa lauantaina 24.8.2019 kello 12–16. Yleisö pääsee muun muassa kuvittamaan toteemeja kadulta raitiotietyömaan alta aikanaan kaadetuista lehmuksista.

Tuulensuun korttelijuhlassa yleisö pääsee nauttimaan yritysten tarjouksista, musiikista, ohjelmasta lapsille ja loppukesän tunnelmasta. Tapahtumassa tarjotaan samalla tietoa raitiotien rakennustöiden etenemisestä ja vuonna 2021 Tampereella alkavasta Ratikka-ajasta.

Raitiotieallianssi uudistaa ratikkatöiden yhteydessä Hämeenkadun kokonaan eli myös jalkakäytävät, maanalaisen kunnallistekniikan sekä katuvalaistuksen. Hämeenkadun rakentaminen on edennyt aikataulussaan, samoin kuin muu raitiotien rakentaminen joka jatkuu vilkkaana eri kohteissa reitin varrella Pyynikintorilta Hervantaan ja Taysin alueelle.

Korttelijuhlien tuottamisesta vastaavat Tampereen kaupungin raitiotien kehitysohjelma yhdessä Tampereen Raitiotie Oy:n ja Raitiotieallianssin kanssa sekä yhteistyössä alueen yrittäjien kanssa. Tänä vuonna on tarkoitus järjestää myös lisää korttelijuhlia uuden Hämeenkadun kunniaksi.

Korttelijuhlan ohjelma