Uusia liikennejärjestelyjä Hämeensillan alueen jalankulkuun ja pyöräilyyn

Hämeensillan alueella tulee viikolla 36 kiveystöiden etenemisen myötä uusia liikennejärjestelyjä jalankulkuun. Hämeensillan pohjoispuolen jalankulkuväylä muuttuu työalueeksi, ja sillan länsi- ja itäpään portaiden välinen osuus on pois käytöstä noin viiden viikon ajan. Jalankulku ohjataan Hämeensillan eteläpuolelle Puisto-ravintolan kohdalle siirrettävän suojatien kautta. Myös ravintola Tillikan kohdalla on suojatie Hämeenkadun yli.

Viikosta 38 alkaen uusitaan Hämeensillan vieressä ravintola Puistoon johtavia portaita noin 2-3 viikon ajan. Korjaustöiden aikana portaat ovat pois käytöstä eikä Hämeensillan vierestä ole korvaavaa kulkuyhteyttä. Remontin aikana Hämeensillan ali itäpuolella kulkeva jalankulku-ja pyöräilyväylä kapenee hieman työmaa-alueen vuoksi.

Hämeenkadulla jatketaan kiveystöitä loppuvuonna vielä Keskustori–Hämeensilta–Koskikatu-osuudella, kadun molemmilla puolilla. Muut tämän vuoden osuudet kivitöistä eli Hämeensillan raitiotieosuus, Kuninkaankadun ja Aleksis Kiven kadun välinen kortteli sekä Koskikatu–Pellavatehtaankatu–Aleksanterinkatu-osuus ovat valmistuneet. Raitiotien ajojohtimia asennetaan Hämeenkadulla syyskuun ajan.

 

Päivitetty ravintola Puiston porrastyön aloitusviikko 4.9.