Raitiotieallianssin toukokuu


Ensimmäinen osuus raiteita valmistuu Hervantaan

Ensimmäinen erä Tampereen raitiotien kiskoja saapui kotiin Tampereelle 11. toukokuuta. Potrat 60 kiloa metriltä painavat kiskot saivat syntynsä Luxemburgissa. Näitä pienokaisia ei kuljetettu haikaran kyydissä, vaan ne laivattiin Suomeen Antwerpenin kautta. Ensimmäiset kiskot laskettiin paikoilleen viikkoa myöhemmin Hervannassa. Insinöörinkadun ja Kanjoninkadun risteysalueelle rakennetaan raitiotien ensimmäinen 22,5 metrin kiintoraideosuus, jossa kiskot asennetaan kiinteästi betoniin. Kiskot ovat urakiskoa, jotka asennettiin 18 metrin pituisina paloina ja hitsattiin jatkuviksi paikan päällä. Kiskot on eristetty kumilla mm. hajavirtojen hallitsemiseksi ja matkustusmukavuuden lisäämiseksi.

Kilometreittäin töitä millimetrin tarkkuudella

Kiskojen asennus on tarkkaa työtä, sillä valuvaiheessa kiskon on oltava millimetrin tarkkuudella oikeassa kohdassa. Hervannassa valutöihin päästään kesäkuun alussa. Betonivalu toteutetaan kahdessa vaiheessa, joista ensimmäinen kestää noin neljästä kuuteen tuntia. Ensimmäisen valun jälkeen betonin annetaan kuivua yhdestä kolmeen vuorokautta, jonka jälkeen toteutetaan pintaosan valaminen. Sen jälkeen raiteiden alue pinnoitetaan asfaltilla katupinnan kanssa samaan tasoon, jotta se voidaan ottaa jälleen ajoneuvoliikenteen käyttöön.

Kiskojen hitsausta Hervannassa.
Kiskojen hitsausta Hervannassa.
Rakentaminen etenee suunnitellusti 

Keskustassa Hämeenkadun länsipäässä Tuulensuussa on tehty liikennejärjestelyjä ja rakennustyöt aloitetaan 5. kesäkuuta. Pirkankadulla Pyynikintorin kohdalla on jatkettu uuden pysäkin valmisteluja. Rautatienkadun varrella Posteljooninpuiston hulevesialtaan asennus on matalan tukimuurin tekoa vaille valmis. Kalevassa Sammonaukion ja Itsenäisyydenkadun liikennejärjestelyt ovat sujuneet suunnitelmien mukaan ja niissä on siirrytty toiseen vaiheeseen. Itsenäisyydenkadulle on tuotu jo ensimmäiset kiskot asennettaviksi. Teiskontien länsipään johtosiirtotyöt aloitettiin toukokuussa. Sammonkadulla rakentaminen on edennyt ja uudet työmaat käynnistyivät 15.5. Lemminkäisenkadun ja Sarvijaakonkadun risteyksessä, jossa tehdään vesijohto- ja hulevesiputkien siirtotöitä arviolta juhannukseen asti. Johto- ja putkisiirtotyöt Sammonkadun itä- ja länsipäässä jatkuvat myös edelleen. Raitiotiesillan rakennustyö jatkuu Kekkosentiellä.

Itsenäisyyden kadulle tuotiin kiskoja toukokuun lopussa.
Itsenäisyyden kadulle tuotiin kiskoja toukokuun lopussa.

Hervannan valtaväylän varrella on jatkettu maarakennustöitä, Laulun pysäkin, Laulunsillan ja Vuohenkujan tukimuurien sekä Turtolan alikulun rakentamista.   Hervannassa Kanjonin- ja Insinöörinkadun liittymäalueella työt ovat edenneet tasaiseen tahtiin ja ensimmäiset kiskot on asennettu paikoilleen. Teekkarinkadun ja Atomipolun vesihuoltolinjan rakentamiseen on tuonut hidastuksia nykyisten putkien seassa kaivaminen ja lisälouhinta, mutta muutoin työt etenevät suunnitellusti Hervannassa. Hermiankadun pysäkit siirrettiin väliaikaisesti Hervannan valtaväylälle ja vesihuollon siirtotyöt on aloitettu Hervannan valtaväylän ja Hermiankadun liittymässä. Rakentamisen etenemistä Sammonaukiolla ja Insinöörinakadulla voi seurata kameroiden välityksellä kotisohvalta osoitteessa http://raitiotieallianssi.fi. Voit katsella palvelusta myös vanhempia kuvia työmailta.

Raitiotieallianssilaiset rullaavat ympäristöystävällisesti

Ratikan rakentajilla on käytössään 30 polkupyörää, joilla he liikkuvat eri työpisteiden ja rakennuskohteiden välillä. Etukorilla varustetut kulkupelit kuljettavat näppärästi mukanaan työmaavarusteet ja tietokoneet. Toukokuussa pyörien joukko kasvoi 15 piristävän pinkillä kierrätyspyörällä. Kierrätyskulkupelit kunnosti Tampereen seudun työllistämisyhdistys Etappi ja Tredun opiskelijat maalasivat ne Raitiotieallianssin värein.

Raitiotieallianssin pinkin työsuhdemankelin voi bongata rullailemasta työmaiden välillä.
Raitiotieallianssin pinkin työsuhdemankelin voi bongata rullailemasta työmaiden välillä.
Ratikkapäivä 6.6. Keskustorilla

Ratikkapäivää juhlitaan keskustorilla 6.6. klo 14-20! Ohjelmassa on tiukan asian lisäksi erinomaisia esiintyjiä ja monipuolisesti tekemistä kaikenikäisille. Katso tapahtuma ja tarkemmat tiedot Facebookista: http://bit.ly/2rNGCw9 

Lämpimästi tervetuloa!
Ratikkapäivä 6.6.
Ratikkapäivä 6.6.