Pikkutarkka mittaaja huolehtii reviirinsä muutoksista

Mittaajaa voidaan pitää käyttäytymisensä perusteella Homo sapiensin alalajina. He nousevat yölevolta ja aloittavat päivänsä ennen rakentajien saapumista työmaalle. Aamun sarastaessa he ovat asemoimassa mittauslaitetta, mistä kertoo mittauslaitteen kutsuhuuto: ”Tähys lukittu!”.

 

Tuo asfalttiviidakoiden kaikkiruokainen menee yksinään murahdellen tekemään työmaan kiireisimmille alueille sijaintimerkintöjä muille rakentajaryhmille ja pyrkii poistumaan ennen ensimmäisen työkoneen käynnistymistä. Käyttäytymisellään mittaaja ei suinkaan pyri välttelemään sosiaalista kontaktia tai ole arka, vaan lähinnä hän hakee itselleen esteetöntä näkymää ympäristöönsä mittauslaitteellaan. Auringonnousu, aamukaste ja lämpöväreily tuovat epätarkkuuksia mittaukseen, ja käynnistyvien maansiirtokoneiden pakoputket tuottavat aina komean väreilevän ilmapiirin. Työkoneiden mukana seuraavat muut työntekijät, jotka laiduntavat mittaajan ja mittauslaitteen välissä estäen mittauksen. Ruoka- ja kahvitauot ovat myös hyviä hetkiä suorittaa mittauksia, kun muut työmaan olennot virkistäytyvät keitaalla.

Mittaaja luonnollisessa ympäristössään yksin työmaalla muiden ollessa tauolla. Kuva: Sari Yrjölä

Tärkeä osa mittaajan päivittäisestä rutiinista on sijaintiaineiston kerääminen rakennetuista kohteista, mikä muistuttaa talvikauteen valmistautuvan oravan toimintaa. Mittaaja huolehtii reviirinsä alueella tapahtuneiden muutosten seuraamisesta ja kertoo niistä muille kanssaeläjille. Mitatusta aineistosta tuotetaan tilaajalle toteuma-aineistoa, josta voidaan verrata toteutuneen rakenteen yhdenmukaisuus suunnitelmiin. On pystyttävä näyttämään niin itselle kuin asiakkaalle, että rakenteet ovat juuri siten kuin ne on hyväksytysti suunniteltu. Kun Hämeenkatu on saatu valmiiksi, ei sinne mennä enää lisäilemään putkia maan alle.

 

Mittaaja on myös kohteesta riippuen hyvin pikkutarkka ja kavahtaa epämääräisyyksiä. Joskus viisi millimetriä on PALJON. Kun varmennetaan materiaalien suojapeitepaksuuksia, kiskon suoruutta tai vaikkapa peruspultin asemaa, ei viiden millin poikkeama tule kysymykseen.

 

–Eikse voi vähän heittää?, kuuluu kysymys.

 

Ei.

Se. Laitetaan. Paikoilleen.

 

Moni ihminen nauttii kauniista ja lämpimästä kesäpäivästä, mutta mittaaja on tyytyväisin lämpötilan ollessa enintään +15-astetta ja taivaan ollessa tasaisen harmaa ilman vesisadetta. Tuolloin mittauskaluston jalustat pysyvät vakaimmillaan ilman lämpötilan muutosten vaikutuksia. Kodakin harmaana komeilevat työpistetarrat ovat helpoimmin havaittavissa ilman auringon väreilyjä, heijastuksia tai kun ilmankosteudesta johtuvia pienen pieniä vesipisaroita ei ole mittauslaitteen lasersäteen edessä. Helposti havaittavissa mittaajalle mutta ei tavalliselle kaduntallaajalle, sillä ne pyritään aina asettelemaan mahdollisimman huomaamattomaan paikkaan. Et varmaan ole huomannut ratikkareitin varrelta rakennusten seiniltä näitä kaikkia kolmeasataa tarraa?

Tuo outo mittarieläin ei myöskään aina tyydy tarkastelemaan säätietoja maanpinnan tasolla. Joskus se tarkistaa myös avaruussään, jotta voi varmistua aurinkoaktiivisuuden olevan riittävän pientä staattisiin satelliittimittauksiin. Koska erilaiset satelliitit ovat lisääntyneet ja satelliittipaikannuksen käytettävyys on parantunut, voidaan mittauksia tiettyyn tarkkuuteen asti suorittaa jo hyödyntämällä sauvan päässä sijaitsevaa vastaanotinta ja sen lähettämää tietoa kämmentietokoneeseen.

Ajolangan sijainnin säätöä sateliittipaikannuksen avulla. Kuva: Teppo Viinikka

Tuo käsissä pidettävä salko ei ole mikään kyseisen selkärankaisen metsästys- tai lyöntityökalu, vaan sen avulla nämä nisäkkäät paikantavat sijainteja maastossa.

 

Paperisuunnitelmista luopuminen on hyvässä vauhdissa ja tuoreimmat suunnitelmapäivitykset tehdään nykyisin pilvipalvelimiin ja sieltä ne saadaan päivitettyä suoraan erilaisiin mittalaitteisiin. Myös kaivinkoneisiin. Mittaajan yhteys muuhun ihmislajiin on vahvistunut tätä kautta. Hän käy vuoropuhelua niin koneenkuljettajien kuin suunnittelijoidenkin kanssa, kun pureudutaan työmaan seuraaviin vaiheisiin ja niihin liittyviin suunnitelmiin. Mittaaja, tuo tasalämpöinen lajinsa edustaja, on nykyisin yhä enemmän vastuussa tiedonhallinnasta perinteisen puupaalun maastoon hakkaamisen sijaan.

 

Toki kaikki työkoneet eivät ole niin digitoituneita, että kaikkea voitaisiin tehdä ilman puupaaluja. Usein ihminen tekee vielä viimeiset hienosäädöt. Taskusta löytyvä mittanauha on usein se paras varmentaja, ja siihen eivät vielä pilvipalvelut linkity. Yhteistyö ja keskustelu ovat avainasemassa tälläkin hankkeella. Kaikki toimijat on otettava huomioon ja on käytävä vuoropuhelua osapuolien kesken. Vaikka sitten Ullan grillillä keskipäivän aterioinnilla.

Vakiovarusteisiin kuuluva mittanauha löytyy taskusta ja on usein edelleen paras varmentaja. Kuva: Teppo Viinikka

Illan hämärtyessä ja työmaan hiljentyessä mittaajat keskittyvät toimistossa näyttöpäätteiden äärellä käsittelemään mitattua aineistoa luovutusaineistoa varten ja valmistelemaan seuraavan aamun merkintöjä. Mestarin kanssa käydyn keskustelun pohjalta rakennetaan töiden aikataulutusta sekä ennakoidaan seuraavaksi tehtäviä rakenteita ja suunnitelmatarpeita.

 

Mittaaja omaakin monesti nautaeläimen hermot, joita ei läheskään kaikilta ihmislajin edustajilta löydy. Mielihyvä syntyy töiden yhteensopivuudesta, sujuvuudesta ja laadukkaasta lopputuotteesta. Urakan valmiiden rakenteiden mittausten johdosta he ovatkin hankkeen viimeisimpiä maastotyöntekijöitä. He saavat ilon nähdä kaikki valmiina. Yltiöpäisimmät saattavat jopa ääneen hihkaista, että: ”On se vaan komia!”

 

Teksti: Teppo Viinikka