Hämeenpuistoon, Hämeenkadulle ja Rautatienkadulle uusia liikennejärjestelyjä raitiotietöistä

Raitiotien rakentaminen keskustassa etenee ja tuo uusia liikennemuutoksia Hämeenpuistoon, Hämeenkadulle ja Rautatienkadulle viikolta 27 alkaen.

Hämeenpuistossa suojatie- ja kaistajärjestelyjä, Pirkankadulla liikenne pysäytetään ajoittain

Pirkankadulla raitiotien rakentamista jatketaan lännestä kohti Hämeenpuiston liittymää. Viikon 27 lopulla työalue laajenee risteysalueelle, ja sen vuoksi Hämeenpuiston ja Pirkankadun liittymässä, pääkirjasto Metson edustalla oleva suojatie suljetaan. Lähimmät suojatiet ovat Hämeenpuiston länsireunan ylittävä suojatie Metson kohdalla sekä Pirkankadun ylittävä suojatie Mustalahdenkadun liittymässä. Lisäksi on käytössä Hämeenkadun ylittävä suojatie Hämeenpuiston keskellä sekä suojatie Aleksanterin kirkkopuistosta Hämeenpuistoon. Töiden ajaksi suojateiden liikennevalot joudutaan poistamaan.

Hämeenpuistosta etelään Pirkankadun ylittävä autoliikenne on jatkossa väistämisvelvollinen Pirkankadulta tulevan liikenteen suhteen. Raitiotietöiden kesto liittymäalueen läheisyydessä on useita kuukausia.

Pirkankadulla jatketaan radan päällysrakenteen rakentamista eli kiintoraidelaatan valua ja kiskojen asennusta. Kiintoraidelaatan valamisen aikana liikennettä Pirkankadulla joudutaan ajoittain pysäyttämään vaihe kerrallaan, koska liikenteen liiallinen nopeus aiheuttaa tärinää joka haittaa valutöitä. Pysäytyksiä tehdään aina valujen ollessa käynnissä. Valutöitä tehdään myöhäissyksyyn asti.

 

Jalankulkijoiden reitit Hämeenpuiston ja Pirkankadun liittymässä viikosta 27 alkaen
Jalankulkijoiden reitit Hämeenpuiston ja Pirkankadun liittymässä viikosta 28 alkaen

Hämeenkadun itäpään bussipysäkit ja suojatiet siirtyvät

Hämeenkadun itäpäässä Pellavatehtaankadun liittymä kadun eteläreunassa aukeaa jälleen autoliikenteelle viikon 26.lopulla. Samalla raitiotien rakentamisen työalue siirtyy, jonka vuoksi Koskipuiston bussipysäkki Koskipuisto D (0502, vyöhyke A) siirtyy itäänpäin seuraavaan kortteliin. Myös Pellavatehtaankadun liittymän länsipuolella sijaitseva suojatie siirtyy liittymän itäpuolelle. Uusi työvaihe Pellavatehtaankadun liittymän vieressä kestää arviolta 2-3- viikkoa.

Hämeenkadun itäpäässä Stockmannin edustalla sijaitsevat bussipysäkit siirtyvät tiistaina 3.7. Tuomiokirkonkadun länsipuolelle. Pysäkkejä siirretään Hämeenkadun molemmilla puolilla. Samalla Hämeenkadun itäpään suojatie siirtyy Tuomiokirkonkadun kohdalle. Muutos on pitkäaikainen ja kestää useampia kuukausia.

Hämeenkadun itäpäässä suojatiet ja bussipysäkit siirtyvät 3.7.
Hämeenkadun itäpäässä suojatiet ja bussipysäkit siirtyvät 3.7.

Rautatienkadulla kaistamuutoksia

Rautatienkadulla raitiotien rakentamiseen liittyvät kadunrakennustyöt siirtyvät viikolla 27 Kyttälänkadun ja Rautatienkadun välillä kadun länsireunaan, korttelin kiinteistöjen edustalle. Liikenne siirtyy käyttämään kadun keskialuetta ja autoliikenteelle on yksi kaista kumpaankin suuntaan. Rautatienkadun ja Hämeenkadun liittymäaluetta rakennetaan tämän vuden aikana uuden katusuunnitelman mukaiseksi. Töiden aikana kulku kiinteistöihin varmistetaan. Jalankulkuväylä on aina vähintään toisella puolen katua.

 

In English