Hervannan valtaväylällä liikennemuutoksia raitiotietöistä
Hervannan valtaväylän raitiotietyöt etenevät ja osuudella aloitetaan raitiotien päällysrakennetyöt eli sepeliradan rakentaminen viikolla 16 eli 15.4. alkaen. Työt aloitetaan Rieväkadulta, josta edetään kesän aikana Hervantaa kohti. Töistä aiheutuu Hervannan valtaväylällä liikennemuutoksia ensivaiheessa Hervannan valtaväylän pohjoispäässä.
Töitä varten alueelle tuodaan ratapölkkyjä ja sepeliä. Niiden kuljetusta ja välivarastointia varten joudutaan Hervannan valtaväylän kaistoja työalueen kohdalla kaventamaan osittain.
Talven ja kevään aikana valtaväylän varrelle on myös tuotu kiskoja. Kiskot on tuotu alueelle 18 metrin pituisina ja hitsattu pidemmiksi osuuksiksi valmiiksi radan varteen.
Hervannan valtaväylän varteen tuleva raitiotierata toteutetaan ns. sepeliratana eli junarataa muistuttavana rakenteena. Työt tehdään kaivinkoneiden avulla konetyönä. Sepelirataa Kalevasta Hervantaan tulee kaikkiaan lähes neljä kilometriä. Myös Hervannan valtaväylän varteen rakennettujen suurten raitiotiesiltojen päällysrakennetyöt toteutetaan ensi kesänä