Raitiotieallianssin helmikuu 2020

Hatanpään valtatien raitiotien rakentaminen alkanut suunnitellusti

Raitiotieallianssin työt Hatanpään valtatiellä ovat alkaneet suunnitelmien mukaisesti. Helmikuussa jatketaan myös ajojohtimien asennuksia Kalevassa sekä Itsenäisyydenkadulla. Talven aikana valmiita kokonaisuuksia kuten katuvalaistusta luovutetaan vastaanottotarkastuksissa tilaajille eli Tampereen Raitiotie Oy:lle ja Tampereen kaupungille. Talvella myös viimeistellään raitiotien osan 2 sekä Hatanpään valtatien suunnitelmia.

Koko hankkeesta on nyt valmiina 79 prosenttia, kun projektiaikaa on kulunut 70 prosenttia. Työt etenevät suunnitellusti. Hatanpään valtatien etenemistä tullaan kevään aikana seuraamaan erikseen.

Hervannan raitiovaunuvarikon varustelu jatkuu tilaajan toimesta vaunujen huollossa ja kunnossapidossa tarvittavilla laitteilla sekä työtilojen kalusteilla.

Hämeenkadun kadunrakennus- ja kiveystyöt jatkuvat keväällä kelien salliessa.

Yötöitä tehdään tarpeen mukaan, liikenteen sujumisen ja turvallisuuden vuoksi.

Hatanpään valtatiellä tehdään ensimmäiseksi johto-ja putkisiirtoja useassa kohdassa
Hatanpään valtatiellä tehdään ensimmäiseksi johto-ja putkisiirtoja useassa kohdassa

Hatanpään valtatie

Hatanpään valtatien raitiotietöihin liittyvät liikennejärjestelyt ovat pääosin käytössä. Vuolteenkadusta etelän suuntaan tehdään vielä muutoksia lähiviikoilla. Rakentamistyöt on aloitettu useassa kohdassa vesijohtojen, hulevesiputkien ja viemäriputkien siirroilla, ja näitä töitä jatketaan kevään ajan.

Hatanpään valtatiellä Suomen Pankin kiinteistön edustalla tehdään viemärilinjan muutostöitä noin kuukauden ajan. Työmaa on aidattu siten, että kohdalla olevan Koskipuiston bussipysäkin odotusaluetta on siirretty Hämeenkadun suuntaan. Pysäkkikatos pysyy entisellä paikallaan, mutta bussien pysähtymiskohta saattaa myös siirtyä hieman Hämeenkadun suuntaan. Töitä tehdään jalkakäytäväalueella, mutta jalankulkureitit kiinteistön edustalla ovat käytössä pienin muutoksin ja tarvittaessa käytetään kävelysiltoja. Työt alueella kestävät arviolta kuukauden, jonka jälkeen bussipysäkin odotusalue palautetaan ennalleen. Hotelli Ilveksen liittymässä autoliikenne kulkee viikosta 6 alkaen ajosilloilla ja samalla suojatie Verkatehtaankadun liittymässä siirtyy liittymän pohjoispuolelle lähemmäs Hämeenkatua.

Otavalankadun tunnelin suojabetoneita on purettu ja kohdalle on rakennettu sääsuoja tunnelin kohdan jatkotöitä varten. Työt tehdään kahdessa vaiheessa, tunnelin puoli kerrallaan. Ensimmäisen osan purkutyöt ovat käynnissä ja uusien rakenteiden teko alkaa viikolla 6. Tämän jälkeen tunnelin kannen osuudelle rakennetaan myös vesihuoltolinjat.

Hämeenkatu–Suvantokatu-osuus toimii nyt bussi- ja taksiliikenteen osalta yksisuuntaisesti Hämeenkadun suuntaan. Hämeenkadulta etelään bussiliikenne käyttää Aleksanterinkatua. Hatanpään valtatiellä on Suvantokadun ja Vuolteenkadun liittymissä käytössä työnaikaiset kiertoliittymät.

Linja-autoasemalla tehdään pohjatöitä sekä johto- ja putkisiirtoja raitiotien sähkönsyöttöaseman rakentamiseksi maan alle.

Otavalankadun tunnelin vesieristystä korjataan sääsuojassa Hatanpään valtatiellä
Otavalankadun tunnelin vesieristystä korjataan sääsuojassa Hatanpään valtatiellä

Keskusta

Pirkankadun ja Hämeenpuiston raitiotietyöt ovat tauolla kevääseen saakka.

Hämeenkadun kadunrakennus- ja kiveystöitä jatketaan keväällä kelien salliessa kadun molemmilla reunoilla Kuninkaankadun ja Aleksanterinkadun välillä eri kohdissa. Myös Hämeensillan raidetyöt alkavat keväällä.

Rautatienkadun, Hämeenkadun ja Itsenäisyydenkadun liittymässä jatketaan keväällä katurakennustöitä ja päällystyksiä.

Itsenäisyydenkadulla jatketaan ajojohtimien asennuksia, joista voi ajoittain aiheutua pieniä muutoksia liikenteelle. Työt tehdään nostokorista, jolla liikutaan ikkunoiden takana. Osa töistä tehdään öisin helmikuun lopulta alkaen. Asennukset kestävät arviolta maaliskuulle.

Itsenäisyydenkadun sähkönsyöttöasema sijaitsee maan alla
Itsenäisyydenkadun sähkönsyöttöasema sijaitsee maan alla

Kaleva

Rieväkadulla, Teiskontiellä ja Sammonkadulla jatketaan ajojohtimien asennuksia, jotka jatkuvat maaliskuulle. Sammonkadulla ja Teiskontiellä työt tehdään pääosin kiskoilla liikkuvasta kalustosta.

Tekunkatu/Kuntokatu on valmis Taysin pysäkille asti. Kekkosentien ylittävän sillan molemmin puolin tehdään nurmirataa keväällä.

Vieritiellä työt jatkuvat Taysin pysäkiltä Kaupin kampuksen pysäkille keväällä.

Itsenäisyydenkadun sähkönsyöttöasema sijaitsee maan alla
Sammonaukiolla liikennevalot raitiovaunulle

Hervannan valtaväylä

Hervannan valtaväylän varrella tehdään vielä keväällä maisemointitöitä Hallilassa ja pyöräväylän kaiteiden asennuksia. Ajojohtimia säädetään vielä tämän vuoden aikana.

Sähköradan vastaanottotarkastus Hervannan valtaväylällä
Sähköradan vastaanottotarkastus Hervannan valtaväylällä

Hervanta

Hervannassa jatketaan maalis-huhtikuun vaihteessa viimeistelytöillä Ramppipuistossa sekä Insinöörinkadulla Opiskelijankatu–Arkkitehdinkatu-osuudella. Makkarajärvenkadun alueella jatketaan raitiotien nurmiradan ja Hervantajärven raitiopysäkin rakentamista keväällä.

Vaihteenlämmitys toiminnassa Hervannassa Atomipolun vaihdealueella
Vaihteenlämmitys toiminnassa Hervannassa Atomipolun vaihdealueella

Raitiotien toisen vaiheen päätepysäkin Tampereen Lentävänniemeen mahdollistava asemakaavaehdotus on nähtävillä 30.1. – 13.2.2020 Tampereen kaupungin verkkosivuilla ja Palvelupiste Frencekellissä.

Raitiotien rakentamisen vaikutuksista ja liikennejärjestelyistä sekä osan 2 suunnitelmien etenemisestä tiedotetaan rakentamisen lähialueilla ja Raitiotieallianssin eri kanavissa: raitiotieallianssi.fi, Instagram, Facebook, Twitter, YouTube.