Raitiotietyöt etenevät Kalevassa – uusia muutoksia liikennejärjestelyihin

Raitiotien rakentamistyöt jatkuvat Kalevassa useassa kohteessa ja tuovat muutoksia liikennejärjestelyihin viikosta 30 alkaen.

Teiskontieltä kiertoreitti Kaupinkadulle

Maanrakennustyöt siirtyvät viikolla 30 Teiskontien, Uimalankadun ja Ilmarinkadun väliseen risteykseen, jonka vuoksi Teiskontiellä tulee seuraavia muutoksia:

– Itään päin ajettaessa vasemmalle kääntyminen on kielletty sekä Ilmarisen että Kaupinkadun risteyksessä, ja vaihtoehtoinen reitti on järjestetty Liisankadun kautta
– Risteyksessä sijaitseva suojatie siirretään väliaikaisesti noin 50 metriä länteen päin.
– Linja-autopysäkki Teiskontie 24 (5004a) siirtyy itäänpäin noin 100 metriä Sammon koulun edustalle.
– Teiskontie 24:n sisäpihalle ajaminen porttikongin kautta estyy. Pelastustie ja kulku takakautta sisäpihalle kuitenkin säilyvät.
– Teiskontie 12:n tonttiliittymä poistuu käytöstä 24.7. noin kahden viikon ajaksi. Tontille on kulku ja pelastustie Petsamonkadun kautta.

Uudet liikennejärjestelyt toteutetaan 25.- 27.7. välisenä aikana. Töiden kesto risteysalueella on arviolta 2-3 kuukautta ja liikennejärjestelyjä muokataan tänä aikana töiden etenemisen mukaan.

 

Teiskontielle liikennemuutoksia viikolta 30 alkaen
Teiskontielle liikennemuutoksia viikolta 30 alkaen

 

Teiskontie 12:n tonttiliittymään muutoksia 24.7. alkaen
Teiskontie 12:n tonttiliittymään muutoksia 24.7. alkaen

Kaupinkadulla ja Liisanpuistossa muutoksia

Kaupinkadulla aloitetaan viikolla 30 Liisankadun ja Liisanpuiston välisellä alueella kaapeliputkien asennus. Työn ajaksi pysäköintipaikat ja jalankulku kadun länsipuolella joudutaan poistamaan. Pysäköintipaikat ja jalankulku säilyvät kadun itäpuolella.

Liisanpuiston kulmaan aletaan rakentaa raitiotien sähkönsyöttöasemaa viikolla 31. Alue aidataan ja siellä aloitetaan mahdollisesti jo lähiaikoina suorittamaan paalutustyötä. Alueelta joudutaan tilan puutteen vuoksi poistamaan muutamia parkkipaikkoja alueella sijaitsevalta pysäköintialueelta. Töistä voi aiheutua melua lähialueelle. Töiden kesto on pitkäaikainen.

 

Liisanpuistoon ja Kaupinkadulle liikennemuutoksia viikosta 30 alkaen
Liisanpuistoon ja Kaupinkadulle liikennemuutoksia viikosta 30 alkaen

 

Kaupinkadulla muutoksia jalankulkuun ja pysäköintiin viikolta 31 alkaen
Kaupinkadulla muutoksia jalankulkuun ja pysäköintiin viikolta 31 alkaen

Sammonkadulla suojatiemuutos

Sammonkadulla Kaalamonaukion risteyksessä sijaitseva suojatie siirtyy 25.-26.7. välisenä aikana noin 50 metriä keskustaa kohti.

Väinämöisenkadun alueella sijaitseville kiinteistöille tulee vesikatko tiistain ja keskiviikon 24.-25.7. välisenä yönä.

 

Sammonkadun suojatien paikka muuttuu 25.7.
Sammonkadun suojatien paikka muuttuu 25.7.

 

Päivitetty 27.7. Liisanpuiston töiden tarkemmat järjestelyt viikolta 31 alkaen