Onnea, Tampereen pisin yksivuotias!

 

Tasan vuosi sitten, 18. toukokuuta,  tamperelaiset saivat yhteisen uuden tulokkaan: raitiotien ensimmäiset kiskot tuotiin paikoilleen Insinöörinkadun ja Kanjoninkadun risteysalueelle. Kesäkuussa risteykseen tuodut urakiskot asennettiin millintarkasti betoniin ja heinäkuussa valmistui tämä raitiotien ensimmäinen 22,5 metrin kiintoraideosuus. Nyt, vuotta myöhemmin, kiskojen päältä on voinut ajaa jo tovin. Autolla Hervannassa kiskojen päältä ajettaessa takamuksessa tuntuva kevyt tärähdys ei oudoksuta enää, vaan kiskot ovat osa liikennettä.

Ensimmaiset kiskot Hervantaan
Ensimmäiset kiskot Hervantaan 18.5.2017. Kuva: Susanna Lyly

Hervantaa voisi sanoa Tampereen kiskokeskittymäksi, sillä ensimmäisten kiskojen perään on rakennettu jo jatkoa, ja Insinöörinkadun pohjoispään vaihdealueelta mennään jo kovaa vauhtia kohti Duoa. Hervantaa onnisti,  sillä se sai myös toisen rakennuskauden ensimmäiset kiskot tämän vuoden huhtikuussa. Atomipolun tuntumassa on Hermiankadun komea kaarre, jonka päältä on myös jo hyvän aikaa voinut ajaa, pyöräillä ja kulkea jalan.

Hervantalaisten lisäksi kiskoilla on jo hemmoteltu lähes kaikkia raitiotiereitin katuja, sillä kiskoja on jo yhteensä 11 kadulla. Vuoden aikana kiskoja on asennettu yli 4400 metriä, mikä yhtenä raiteena on 2200 metriä ja kaksoisraiteen ratana 1100 metriä. Kiskojen ilmestyminen katukuvaan luo uskoa siihen, että lukuisten kuoppien ja työmaiden tilalla on lähitulevaisuudessa toimiva raitiotielinja.

Keskustan katukuvaan ensimmäiset kiskot tuotiin Itsenäisyydenkadulle viime vuonna toukokuun lopussa, jolloin moni huomasi, että raitiotie on todellakin tulossa Tampereelle. Muutamaa kuukautta myöhemmin, 19. heinäkuuta,  Hämeenkadun Tuulensuu sai ensimmäiset kiskonsa ja kiintoraidelaattansa. Uutta nupukiveystä päästiin latomaan elokuussa. Nyt Tuulensuussa voi työmaa-aitojen rakosista nähdä pilkahduksen lopputilanteesta.

Hämeenkadun kiskot
Hämeenkadun kiskoja. Kuva: Kimmo Lahti

Työmaa-aitojen raidoittaman Kalevan ensimmäisista kiskoista nautittiin Sammonaukiolle joulun alla. Viime aikoina someen on ilmestynyt kuvia, joissa ihmiset seisovat kiskojen päällä ylittäessään tietä.  Sammonkadun pioneerikiskot asennettiin tämän vuoden huhtikuussa. Seuraavalla viikolla Pirkankatu saa ensimmäiset omansa.  

Vuodessa ehtii tapahtua paljon, vaikka arjessa ei välillä siltä tunnukaan. Onneksi kiskoja ilmestyy katukuvaan ja näemme pilkahduksen siitä, miten kaupunkimme kehittyy työmaiden keskellä. Tänä vuonna saamme kiskoja  kaduille lisää useita kilometrejä.

 

Kirjoittaja: Tinja Juutilainen