Raitiotietä rakennetaan myös öisin – kun työt sitä vaativat

Tampereen raitiotietä rakennetaan nyt kiivaaseen tahtiin. Kuluva vuosi on rakennustöiden vilkkain, minkä vuoksi kymmentuntista työpäivää venytetään välillä yön puolelle.

Kuluneen kevään aikana yötöitä on paiskittu lähes parikymmentä yötä. Muun kaupungin nukkuessa urakoidaan sellaisia töitä, joiden toteuttaminen päiväaikaan voisi aiheuttaa kohtuuttomia haittoja asukkaille. Vesikatkot, isojen putkien liitokset tai vaikkapa kiskojen tuominen keskelle Hämeenkatua ovat työvaiheita, jotka on parempi hoitaa auringonlaskun jälkeen. Usein myös turvallisuus, niin asukkaiden kuin työntekijöidenkin, on painava syy valita työajaksi yö.

Yötöiden tekemisessä on omat reunaehtonsa. Meluluvat sallivat töiden tekemisen kaupungin keskustassa normaalisti klo 6-22 välillä. Erityisen meluavat työt pitää hoitaa klo 7-18 välillä. Näistä kellonajoista voidaan poiketa perustelluista syistä. Eli juuri silloin, kun työn tekeminen päiväaikaan mutkistaisi liikaa asukkaiden arkea.

Kun yötöitä tehdään, niistä pitää tiedottaa. Raitiotieallianssi tiedottaa yötöistä lähialuetta. Sähköpostia lähtee lähikiinteistöjen haltijoille ja kiinteistön oville käydään viemässä tiedotteet. Jokaisen rappukäytävän sisäänkäynti pyritään laputtamaan, jotta asukkaat saavat tiedon ajoissa ja osaavat varautua esimerkiksi vesikatkoon.

Aina emme onnistu sataprosenttisesti, ja yötöistä tuleekin palautetta helpommin kuin päivällä tehtävistä töistä. Palautteesta otamme opiksi ja seuraavalla kerralla pyrimme tekemään paremmin.

Yötöiden tekeminen on tasapainottelua niitä lisää vaativien ja toisaalta niitä vastustavien tahojen välillä. Kun Raitiotieallianssi tekee yötöitä, on niihin aina selvä syy. Johtoajatuksena on tehdä työt niin, että kaupunkilaisten arki sujuu työmaiden keskellä sekä yöllä että päivällä. Samalla pidetään kiinni tavoiteaikataulusta ja vahditaan, että kustannukset eivät karkaa.

Yö-ja päivätöillä sekä hyvällä yhteispelillä se lopulta sitten syntyy: maailman paras Tampereen raitiotie

 

Pirkankadun ensimmäiset kiskot 22.5.2018
Pirkankadun ensimmäiset kiskot asennettiin yötöinä toukokuun lopussa

 

Kirjoittaja: Marja Merta