Raitiotieallianssin elokuu huipentaa Tampereen raitiotien rakentamisen: Osa 1 valmis etuajassa ja 34 miljoonaa alle budjetin – liikenne alkoi 9.8.

Raitiotietyöt Tampereen raitiotien osalla 1 (Keskusta–Hervanta, Tays–Hatanpään valtatie) ovat valmistuneet etuajassa ja liikenne koko osalla 1 linjoilla 1 ja 3 voidaan aloittaa 9. elokuuta. Raitiotien osan 1 tavoitekustannus tullaan tämänhetkisen kustannusennusteen mukaan alittamaan noin 34 miljoonalla eurolla.

Myös Hämeenkadun kaikki raitiotietyöt ja varsinaiset katurakentamistyöt ovat valmistuneet. Ylityspaikkojen kiveyksiin tehdään muutoksia vielä syyskuuhun saakka. Hämeenkadulla jatketaan vielä tapahtumavalolaitteiden asennuksia lähiviikkojen ajan. Hatanpään valtatiellä loput katurakentamistyöt saadaan valmiiksi syksyn aikana.

Heinäkuussa tehtiin osan 1 viimeiset koeajot Hatanpään valtatiellä ja raitiotien infran koeajot osalla 1 ovat valmiit. Erillisiä infran koeajoja ei enää järjestetä, vaan osalla 1 tehdään 9.8. saakka liikennöinnin opetus- ja koeajoja.

Hatanpään valtatien raitiotieinfran koeajot tehtiin heinäkuun puolivälissä

Silta- ja raitiotietyöt raitiotien osalla 2A (Pyynikintori–Santalahti) etenevät. Santalahden ylikulkusillan kannen valutöitä on jouduttu siirtämään lämpimän sään vuoksi elokuun puolelle. Sepänkadun sillalla on pohjoispuolen antura valettu. Eteläpuolella ovat käynnissä maaleikkaus- ja louhintatyöt. Liikennejärjestelyt Sepänkadun liikennekatkon aikana löytyvät Raitiotieallianssin nettisivuilta. Pirkankadulla, Rantatiellä ja Paasikivenkadulla jatkuvat katurakentamistyöt ja raitiotien pohjatyöt.

Osalla 2 tehdään myös tarpeen mukaan yötöitä. Myös niistä ajantasaiset tiedot löytyvät Raitiotieallianssin verkkosivuilta.

Osalla 2 projektiaikaa on kulunut 24 prosenttia ja valmiusaste on 23 prosenttia. Töiden ja kustannusten etenemistä voi seurata Raitiotieallianssin nettisivuilla sekä Tampereen kaupungin nettisivuilla.

Raitioliikenteen aloituksesta ja bussilinjastojen uudistuksesta 9.8.isätietoa Tampereen seudun joukkoliikenteen Nyssen sivuilta: https://www.nysse.fi/ratikka/kohti-ratikka-aikaa.html

 

Rakentamistyöt elokuussa

KESKUSTA

Keskustan kaikki raitiotietyöt ja Hämeenkadun varsinaiset katurakennustyöt ovat valmistuneet. Ylityspaikkojen kiveysten muutostöitä tehdään syyskuuhun saakka. Hämeenkadulla asennetaan vielä tapahtumavalolaitteita yöaikaan.

HATANPÄÄN VALTATIE

Hatanpään valtatiellä ovat kiveystyöt käynnissä useassa kohtaa. Lisäksi on tehty asfaltointeja. Kiveystyöt valmistuvat syksyn aikana. Suvantokadun kadunrakennustyöt ovat viimeistelyä vaille valmiit ja katu otettiin jo liikenteelle elokuun alussa.

KALEVA

Kalevan kaikki raitiotietyöt ovat valmistuneet. Taysin alueella tehdään vielä joitakin liikenneturvallisuutta parantavia toimenpiteitä kuten lisätään varoitusvaloja tien ylitykseen.

HERVANNAN VALTAVÄYLÄ

Hervannan valtaväylän kaikki raitiotietyöt ovat valmistuneet.

Protovaunu ylittämässä Vuohenojan siltaa. Kuva Wille Nyyssönen.

 

HERVANTA

Hervannan kaikki raitiotietyöt ovat valmistuneet.

SANTALAHTI

Pirkankadun eteläreunan katurakennustyöt ovat pääosin valmistuneet. Kaukolämpötyöt Pirkankadulla ovat alkaneet heinäkuun lopussa.

Pirkankadun eteläreunan valmista jalankulku-ja pyöräilyväylää

Sepänkadulla Pirkankatu–Satakunnankatu-välillä ovat käynnissä johtosiirrot ja ratapohjien rakentaminen. Päällysrakennetyöt alkavat lähiviikoilla ja ensimmäiset kiskot saapuvat elokuun alkupuolella. Satakunnankadun ja Sepänkadun sillan välillä tehdään johtosiirtoja, kaukolämpötöitä sekä massanvaihtoja ja putkireittejä kadun länsilaidalla. Samalla tehdään myös kiinteistöjen tilaamia lisätöitä.

Paasikivenkadun pohjoispuolella ovat käynnissä kadunrakennustyöt. Kerrosrakenteet ja reunakivityöt on saatu valmiiksi. Myös betonikiveyksien asennus etenee. Kadun eteläreunalla tehdään tukimuurin maaleikkaustöitä.

Rantatien itäpäässä ovat käynnissä katurakennustyöt ja länsipäässä tehdään johtosiirtoja.

Paasikiventien yli kulkevan Santalahden kevyenliikenteen sillan S43 kannen valua on jouduttu siirtämään lämpimän kelin vuoksi. Sillan valu on tavoitteena tehdä elokuun puolivälissä  sään salliessa.

Santalahden uutta ylikulkusiltaa valetaan elokuussa

Hiedanrannassa Sellupuistossa on aloitettu heinäkuussa painopenkereen ja paalulaatan rakentamistyöt. Töistä aiheutuu Sellupuiston alueelle liikennejärjestelyjä